Salminen käänsi Espanjasta katseensa Meksikon Sixille

- Muuten ihan ok suoritus, mitä nyt kerran kaaduin. Crossitestille oli kasattu isoja
kiviä, joiden päällä jalkani ei yltänyt maahan ja sitten sitä oltiin nutullaan,

kertoi Husqvarnalla kilpaileva Salminen.
Salmiselle kauden yhdeksäs osakilpailu oli yhteispisteiden osalta pitkälti
merkityksetön, sillä hän oli ehtinyt varmistaa jo ennen Palomerasia kakkossijan
luokassaan. Isäntämaan Ivan Cervantes oli puolestaan sinetöinyt mestaruuden kauden
alusta kantaneella voittoputkellaan.

Espanjan sarjan päätös typistyi tynkäkisaksi, jossa ajettiin vain crossi- ja
extreme-testi.
- Täälläkin piti olla kierrosta kohden kolme ek:ta, mutta järjestäjät ottivat sen
yhden pois lauantai-illan sateen jäljiltä. Kisapäivänä päästiin ajamaan kuivalla
kelillä, mutta täällä Espanjassa on vähän eri käsitys kurasta kuin meillä
koti-Suomessa,
Salminen kuittasi tilanteen.
Palomerasin taivas aukeni kuin kohtalon ivasta samoin kuin vuosi sitten.
- Ukkoskuuro iski sinne, missä ei pitäisi kuulemma oikein koskaan sataa, ihmetteli
Salminen.
Salmisen kalenteriin oli alunperin merkitty Espanjan jälkeen myös yksi kilpailu
Saksassa, mutta suunnitelmiin on tullut muutos.
- Ajan seuraavan kerran MM-joukkuekisassa Meksikon Morealissa. Sixi ajoittuu
marraskuun ensimmäisellä viikolle.

Kari Aho