Saarenkoski seurailee isänsä jalanjälkiä
Heinolassa kesäkuussa ajettavassa EMX-Woman-luokan EM-osakilpailussa tapahtuu jotain, mitä ei Suomessa tiettävästi ole aikaisemmin tapahtunut. Ensinnäkin kilpailu on ensimmäinen maassamme ajettava naisten luokan arvokilpailu. Toiseksi starttipuomille asettuu nainen, jonka isä on aikaisemmin ajanut kansainvälisessä arvokilpailussa samalla radalla. Muutaman vuoden motocrossia tosissaan harjoitellut orimattilalainen Sandra Saarenkoski seurailee isänsä Mika Saarenkosken jälkiä.
”Onhan se kiva juttu, että saa kulkea vähän niin kuin iskän jalanjäljissä. Se antaa taas kovan arvostuksen iskää kohtaan, joka jaksaa meitä kuskata ja valmentaa”, mietiskelee Sandra, joka asettuu EM-kisan starttipuomille yhdessä kuuden suomalaispilotoin kanssa. Isä Mika oli samassa tilanteessa vuonna 1994, kun hän osallistui 250-kuutioisten luokan MM-osakilpailuun Komostenkylän radalla. MM-pisteet jäivät tuolloin Saarenkoskelta ansaitsematta. Kesäkuun puolivälissä tiedetään, nappasiko tytär Saarenkosken perheen ensimmäiset arvokisapisteet kotiradalta. Komostenkylän rata on neiti Saarenkoskelle kuin kotirata, sillä Orimattilan motocrossrata on tällä hetkellä suljettu. Sandra tunteekin Komosten radan niksit, eikä pelkästään omakohtaisten kokemusten perusteella.
”Isä kertoo aina, mitä hän on missäkin kohtaa rataa tehnyt”, naureskelee Sandra.
18-vuotias Erkko-lukion urheilijalinjalla toista vuotta opiskeleva Saarenkoski on kehittynyt ajajana viime vuodesta isoin harppauksin. Viime kesänä naisten SM-sarjan kilpailuissa parhaimmillaan kärkikymmenikköön sijoittunut orimattilalainen kiipesi tämänvuotisessa SM-avauksessa Tampereen Kaanaan radalla jo palkintopallille. Eräsijat kolme ja neljä Kaanaan hiekalla kaasutellut Saarenkoski katsoo kovan treenin syyksi vauhdin kasvuun.
”Kovasta treenistä se johtuu. Ja jotain on kyllä tapahduttavakin, kun noin kovaa treenaa”, arvelee Saarenkoski tietäen, että kipuaminen palkintopallilla korkeammalle tietää lisää kovaa työtä.
”Kovaa on edelleenkin treenattava ja kokemusta saatava lisää.”
SM-sarjassa Saarenkoski on avauskilpailun jälkeen kolmantena tasapistein orimattilalaisen Sara Gåpån kanssa. Edellä ovat vain sarjaa johtava virolaispilotti Carita Lomp ja hyvinkääläinen Hanna Mertsalmi. Sekä Lomp että Mertsalmi nähdään myös Heinolan EM-osakilpailussa.
Saarenkoski odottelee kotikisaa innolla, mutta tärkeintä hänelle lienee se, että EM-sarjan pisteistä pääsee ajamaan kotiradalla.
”Tottakai se on hienoa, että Suomi on saanut kisan, ja todella hienoa, että se kisa ajetaan Heinolassa.”
EMX-Woman-sarjan osakilpailu ajetaan Heinolan Komostenkylän radalla 13.–14. kesäkuuta.