Roczen loukkaantuneena Daytonaan

Ken Roczen loukkasi nilkkansa kauden kahdeksannessa kilpailussa Atlantassa. Hän kävi kilpailun jälkeisellä viikolla magneettikuvauksessa jalastaan, jossa todettiin hänen voivan jatkaa ajamista normaaliin tapaan. Viime viikonlopun kilpailussa Roczen tuli kuitenkin radalta pois kolmannen harjoituksen alussa, eikä enää palannut sinne aika-ajoissa.

Alkuerässään Roczen ajoi neljänneksi ja finaalissa kahdeksanneksi. Hänen ajonsa ei näyttänyt missään vaiheessa normaalilta, eikä myöskään vauhti ollut normaalia. Kilpailun jälkeen Roczen kertoi Suzukin tiedotteessa, että hänen täytyy mennä kuvauksiin uudelleen ja tehdä sen jälkeen päätös, voiko jatkaa ajamista vai täytyykö jalkaa lepuuttaa.

Maanantaina illalla PulpMX -showssa vieraana ollut RCH Suzukin Kenny Watson kommentoi asiaa kertomalla, että on Roczenin kanssa Ricky Carmichaelin tilalla. Mutta Watson ei kuitenkaan kommentoinut asiaa sen enempää.

Keskiviikkona illalla Suomen aikaa Roczen päivitti Instragram -tililleen videon, jossa hän on harjoittelemassa Carmichaelin radalla. Näin ollen näyttää ainakin siltä, että saksalainen osallistuu Daytonassa tulevan viikonloppuna jatkuvaan SX-sarjaan.

Xracing