Remes jatkaa Yamahalla MM-sarjassa

Eero Remes lähtee mukaan Viron endurosarjan osakilpailuun Saarenmaalle.
Kuva
Jani Hovi
Eero Remes jatkaa Johansson MPE Yamaha -tiimissä myös tällä kaudelle. Samalla järvenpääläinen tekee paluun E1-luokkaa, jossa hän voitti maailmanmestaruudet kausina 2015 ja 2016.

Viime vuosikymmenen menestynein suomalainen endurokuljettaja Eero Remes jatkaa MM-uraansa ruotsalaisessa Johansson MPE Yamaha -tiimissä. Tämä kausi tulee olemaan Remeksen 13. enduron MM-sarjassa ja hän lähtee kauteen tavoittelemaan uransa neljättä maailmanmestaruutta. Ensimmäisen mestaruuden hän nappasi vuonna 2015 ja toisen heti seuraavana vuonna. Kaksi ensimmäistä mestaruutta tuli E1-luokasta ja puolestaan uransa kolmannen mestaruuden hän otti vuonna 2018 E2-luokasta.

TM:llä tulleiden mestaruuksien jälkeen Remes vaihtoi viime kaudelle pyörän merkkiä ja luokkaa, hypätessään 450-kuutioisen Yamahan ohjaimiin. Kauteen mahtui onnistumisia, mutta kokonaisuutena kausi oli Remekselle vaikea. Isompaan pyörään tottuminen oli tietyissä olosuhteissa vaikeaa ja lisäksi loukkaantumiset hankaloittivat menoa. MM-kauden loputtua Remes hyppäsi 250-kuutioisen pyörän ohjaimiin ja ajoikin Six Days Enduron E1-luokassa. Pyörä sopi Remekselle paremmin käteen ja mies olikin heti paljon tyytyväisempi menoon. Remes kertoi kauden lopussa, että MM-sarjassa jatkaminen ei ollut enää kuitenkin mikään varma asia. Vuoden ensimmäisenä päivänä Remes kertoi kuitenkin iloisen uutisen Suomen endurofaneille.

- Jatkan tänä vuonna myös enduron MM-sarjassa ja Johanssonin tiimissä. Luokkaa tulen kyllä vaihtamaan ja ajan kaudella E1-luokassa. Pienempi pyörä sopii paremmin minun käsiini ja olen todella innoissani lähdössä hakemaan hyviä sijoituksia, Remes kertoi.