Reedin viimeinen Anaheim

Teksti
Chad Reed ajoi lauantaina viimeisen kilpailunsa Anaheimissa.
Kuva
Jani Hovi
Chad Reed ajaa uransa viimeistä kautta ja lauantaina kaksinkertainen supercrossmestari ajoi uransa 47:nnen Anaheimin kilpailun, joka oli samalla hänen viimeinen kisansa Anaheimissa.

Urasi viimeinen Anaheimin supercrossi on takana. Sen täytyi olla tunteellinen?

- Todellakin, tämä oli minulle merkityksellinen kilpailu. Erilaiset asiat ja erilaiset tunteet ovat olleet pinnassa tänä vuonna. Ajamisen osalta olen ollut tänä vuonna hankaluuksissa. En oikein edes osaa pukea sitä sanoiksi. Muuten minulla on ollut todella mukavaa varikolla. Olen antanut nimikirjoituksia enemmän kuin koskaan ja ottanut ihmisten kanssa uskomattomat määrät kuvia. Mutta kun hyppään pyörän päälle, tunnen oloni hirvittäväksi. Ajatukseni eivät vain ole pysyneet koossa. Tänä viikonloppuna homma sujui ajoittain jo vähän paremmin, mutta kuntoni ei ole kohdallaan. Minun on pakko säästellä, enkä voi ajaa niin kuin minun pitäisi. Minun pitäisi pitää vain tunteeni hallinnassa. Silloin ajaminenkin sujuisi paremmin.

Se ei taida olla ihan helppoa?

- Se on todella vaikeaa. Rakastan tätä touhua ja se on ollut koko elämäni. Tiesin aina, että tämä viimeinen kausi tulisi olemaan vaikea, mutta se on todellisuudessa paljon vaikeampi kuin olisin odottanut. Anaheimia edeltäneellä viikolla en ajanut yhtään, yritin saada itseni vain henkisesti parempaan tilaan. En tehnyt muutenkaan mitään, yritin vain keskittyä itseeni.

Viikko sitten St. Louisissa keskeytit finaalin. Miksi?

- En tuntenut oloani turvalliseksi radalla, vaan täysin päinvastoin. Ajamiseni ei ollut turvallista, enkä halunnut muuta kuin päästä pois radalta. Vaikka sitä on tuskallista sanoa, niin se on totuus ja haluan olla rehellinen. Haluan vain ajaa ja pitää hauskaa radalla. Viime vuonna olin podiumilla, pystynkö siihen sitten tänä vuonna? Kuka tietää. Mutta todellisuudessa olen varmasti parempi kuin 18. kuski radalla, joka olen nyt ollut. Minun täytyy vain löytää itseni.

Mikä on mieliinpainuvin voittosi Anaheimissa?

- Ensimmäinen voitto täällä on tietysti aina tärkein. Se tuli vielä helposti. Se oli ensimmäinen voittoni myös Amerikassa. Seuraavina tulevat mieleen vuoden 2014 voitot täällä, koska ne olivat niin erilaisia. Ensimmäisessä kisassa otin huonon startin ja ohitin Villopoton, Dungeyn ja Stewartin matkalla voittoon. Sitten kaksi viikkoa sen jälkeen johdin kaikki 20 kierrosta ja otin voiton.