Ranskalaisrouva hoiti homman kotiin
Niin siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että trophyjoukkueiden maailmanmestaruuden saamiseksi Ranskaan tarvittiin ranskalaista naista, sillä ajamalla miehet eivät tuota mestaruutta olisi saaneet. Ranskalta hylättiin kolmantena kisapäivänä kolme kuljettajaa käymättömän reittitarkastusaseman takia. Hylkäyksen koki samalla myös kaksi espanjalaista sekä yksi USA:n, Iso-Britannian ja Italian kuljettaja.
Näin kärkeen nousi selkeällä erolla Australia, joka pystyi tämän jälkeen jo varmistelemaan tulossa olevaa mestaruutta, sillä ero toiseksi nousseeseen Italiaan oli jo yli 12 minuuttia. Samalla Suomi nousi kolmanneksi. Ranska teki hylkäyksestä protestin, joka luonnollisesti hylättiin, mutta vetoomuksen turvin kaikki hylätyt saivat jatkaa kilpailua.
Viidentenä kisapäivänä kuitenkin kaikki hylätyt olivatkin jälleen mukana tulosluettelossa, sillä ilman vetoomustuomioistuimen käsittelyä ranskalainen puheenjohtajarouva teki yksin päätöksen, että totta kai vetoomus hyväksytään, eihän sitä muuten mestaruutta Ranskaan saada. No, niin tai näin, tuskinpa asia vielä on loppuun käsitelty, vaikka Ranskasta tässä vaiheessa mestari tehtiinkin. Australia sai siis hopeaa ja Italia pronssia. Uskokoon ken tahtoo.
Suomi oli lopulta kisan kuudes ja moraalinen pronssijoukkue. Suomen kuusikon muodostivat Eero Remes, Antti Hellsten, Mika Barnes, Eemil Pohjola, Henric Sigell ja Matias Savo.
Junioritrophyssa onneksi mitalit ratkaistiin ihan ajamalla. Mestaruus meni ansaitusti Australiaan, sillä nelikko oli täysin omaa luokkaansa. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Ruotsiin tuli yli 15 minuuttia. MM-pronssi meni Italiaan. Suomi sijoittui kuudenneksi joukkueella Antti Hänninen, Joni Kaivolainen, Jiri Leino ja Mika Tamminen.
Naisten trophyssa ei Australialle myöskään kukaan mahtanut mitään. Joukkue johti kisaa ensimmäisestä päivästä lähtien ja lopullinen voittomarginaali oli lähes 56 minuuttia. Hopeiset MM-mitalit ripustettiin ranskalaisten kaulaan ja MM-pronssia sai Ruotsi. Suomi sijoittui neljänneksi kolmikolla Sanna Kärkkäinen, Taru Koskinen ja Marita Nyqvist.
Kerhojoukkueiden kilpailussa voiton vei hollantilainen VAMC Drie Musketiers, toiseksi sijoittui ruotsalainen Team Östra Elite ja kolmas oli tsekkiläinen KBS UAMK TEAM UNHOST. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Veterans from Finland sijoittumalla 28:nneksi. Joukkueessa ajoivat Tommi Jarkkola, Jaakko Karikuusi ja Juha Puotsaari.
Epäviralliset lopputulokset:
World Trophy
1. RANSKA 21:08:30.76
2. AUSTRALIA +1:00.38
3. ESPANJA +10:26.76
4. ITALIA +13:34.41
5. ISO-BRITANNIA +22:43.38
..6. SUOMI +40:42.49
Junior World Trophy
1. AUSTRALIA 12:56:33.09
2. RUOTSI +15:26.84
3. ITALIA +26:44.08
4. RANSKA +27:51.32
5. ISO-BRITANNIA +30:00.63
..6. SUOMI +31:19.48
Women's World Trophy
1. AUSTRALIA 10:15:02.65
2. RANSKA +55:53.73
3. RUOTSI +1:15:20.98
4. SUOMI +1:24:11.48
5. USA +1:26:35.15
Teksti ja kuva: Kari Salminen