Puuropäivää Motopalvelussa

Orimattilassa Motopalvelun tiloissa vietettiin perinteistä kaudenpäätöstä puurojuhlan merkeissä.

Kauppias Timo Niemitalo harmittelee, kun kaikki ensi kauden tiimikuskit eivät ehtineet samaan kuvaan. Moni tuttu nimi tältä kaudelta jatkaa tiimissä ja ensi kauteen Team Motopalvelu lähtee nimekkään kuskikaartin voimin.

Pelkästään eri sarjojen menestyjät eivät kuitenkaan tiimiä miehitä. Viime vuosien tapaan kuskimäärä tiimissä on suuri ja vain osa kuskeista kantaa menestyspaineiden taakkaa harteillaan. Monen tiimiläisen kanssa onkin sovittu yhteistyökuviot siten, että muut seikat kuin pelkät kultamitalit painavat vaakakupissa.

Jokavuotisen puuropäivän anti oli tuttua männänheittopelistä lähtien, sisältäen vieraille puurot ja kahvit sekä tietysti päivän erikoistarjoukset.