Purtilo junioreiden PM-mestari

Teksti
Saku Purtilo (113) päätti kauden junioreiden mestaruuteen.
Kuva
Burt Racing
Saku Purtilo voitti lauantaina flat trackin junioreiden Pohjoismaiden mestaruuden ja oli kauden päätöksessä palkintokorokkeella myös Pro-luokassa.

Flat trackin Pohjoismaisen mestaruussarjan, Viking Cupin, viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina Örebrossa. Saku Purtilo lähti kilpailuun junior-luokan pistejohdossa. Kilpailupäivä oli totuttuun tapaan hyvin tiivis ja pitkä Purtilon ajaessa junior-luokan lisäksi myös Pro-luokan startit.

Junioreissa Purtilo ajoi alkuerät 1-1-2-1 päästen finaaliin valitsemaan lähtöpaikan ensimmäisenä. Prossa alkuerät menivät 4-3-4-4 jonka jälkeen yhteispisteet riittivät A-finaaliin neljäntenä. Junioreiden finaalin Purtilo hoiti patenttikaavalla karkaamalla heti lähdöstä kärkeen ja pitäen paikan ruutulipulle saakka. Prossa Purtilo pääsi ajamaan enemmän kilpaa jäätyään startissa neljänneksi. Paria kierrosta myöhemmin hän nousi kolmanneksi ja piti paikkansa maaliin saakka kuitaten uransa ensimmäisen Pro-luokan podiumsijan.

Kun kauden pisteet laskettiin finaalien jälkeen yhteen, Purtilo oli junior-luokan Pohjoismaiden mestari puhtaalla voittosarjalla, ja viimeisen kilpailun podium-sijan ansiosta myös Pro-luokan Pohjoismaiden kolmas.