Puhakainen ylivoimainen Slovakiassa

Samuli Puhakainen otti voiton tänään Slovakiassa.
Kuva
Andrea Belushi / Future7media
Wil Ruprecht oli nopein Slovakian MM-endurossa. Samuli Puhakainen hallitsi puolestaan Youth-luokan kilpailua.

Enduron MM-sarja on ehtinyt jo viidenteen kisaviikonloppuun. Nyt ajetaan Slovakian Gelnicassa. Kisa oli kahden kuljettajan välinen kamppailu voitosta. Wil Ruprecht ja Andrea Verona kisasivat tiukasti aina viimeiselle maastokokeelle asti. Sinne Verona pääsi lähtemään kolmen ja puolen sekunnin johtoaseman turvin. Olisiko sitten yritystä ollut liikaa tai mistä lienee johtunut, mutta italialainen kaatui kahdesti ja hävisi Ruprechtin pohja-ajalle 15 sekuntia. Näin Ruprecht sai hyvityksen Portugalin epäonnistumiselleen ja ajoi kauden neljänteen voittoonsa.

- Ajoin tänään hyvin, mutta en ihan sillä tasolla, jolla parhaimmillani pystyn puristamaan, koska en vain ole ollut pyörän päällä riittävästi tauon aikana. Olen vain ajanut kisat, enkä harjoitellut ollenkaan Portugalissa sattuneen kaatumiseni jälkeen. Tietysti sen takia olen vähän yllättynyt voitosta. Tämä oli myös ensimmäinen voittoni sadekelissä, Ruprecht selvitti.

Verona ehti kaatumisistaan huolimatta maaliin toisena jatkaen samalla myös E1-luokan voittoputkeaan.

- Hyvä päivä, mutta tein päivän aikana virheitä, jotka maksoivat sekunteja. Niitä oli tosi helppo tehdä ja varmasti kaikki tekivät tänään virheitä. Johdin ennen viimeistä maastokoetta, mutta kaaduin kahdesti. Olen kuitenkin tyytyväinen ajooni ja katsotaan mihin pystyn huomenna, Verona lupasi.

Steve Holcombe alkaa selkeästi olla entisessä kunnossaan ja nyt sijoitus oli jo lupaavasti kolmas.

- Oli tosi kiva ajaa tänään kunnon enduroa. En muista, koska on viimeksi ollut näin pitkiä ja teknisiä maastokokeita MM-sarjassa. Endurotesti oli noin 15-minuuttinen. Vähän jäi tänään kaikenlaista jossiteltavaa, olisi ehkä pitänyt valita erilainen takarengas. Yleisesti ottaen meni hyvin ja odotan innolla huomista, Holcombe myhäili tyytyväisenä.

Kytönen neljäs, Puhakainen ylivoimainen

Juniorluokassa saatiin podiumille uusi voittaja kun sarjassa viidentenä ollut Max Ahlin ajoi ensimmäistä kertaa voittoon. Podiumillakaan ei ruotsalainen ole ollut kuin kerran aiemmin. Päivän kakkonen oli todellinen yllätysnimi, sillä Saksan Luca Fischeder on ollut tähän mennessä parhaimmillaan kuudes. Ehkä keli oli hänelle suosiollinen. Sitä se ei sitten ilmeisesti ollut Zach Pichonille, sillä sarjan kärkimies jätettiin tylysti kolmanneksi. Parempaa odotettiin myös Roni Kytöseltä, joka ajoi tällä kertaa neljänneksi. Eihän nelossija mikään huono ole, mutta mestaruustavoittelulle se ei tee hyvää.

- Ensimmäinen kierros oli kokonaisuudessaan huono. Toisella kierroksella onnistuin paremmin muilla, mutta crossitestillä ei kulkenut. En saanut sellaisella pattisella pellolla vain annettua tarpeeksi kaasua. Kolmas kierros tuli extremetestiä lukuun ottamatta hyvin, mutta siinä tuli iso virhe, kun sain linjaehdotuksen, joka ei ollutkaan hyvä ja jäin kiinni tukkiin. Ei ollut helppo päivä, mutta huomenna lähdetään parantamaan, Kytönen kertoi.

Luokan muut suomalaiset löytyvät tulosliuskalta peräkkäin. Peetu Juupaluoma ajoi maaliin sijalla 14 ja Hermanni Haljala sijalla 15. Eetu Puhakaisen kisa päättyi sen sijaan jo ennen kuin se ehti edes alkaa. Polvi sai kipeää testiradalla ja kisa oli pakko jättää väliin.

- Ihan jees päivä oli. Ensimmäinen kierros oli vaikea ja ensimmäisellä extremellä olin jumissa hetken aikaa. Loppupäivä meni paremmin koko ajan. Toisella kierroksella siirtymällä pisti ampiainen ennen endurotestiä, mutta siitäkin selvittiin lääkkeillä, Juupaluoma kertoi.

Youth-luokassa saatiin aihetta kunnon juhliin, kun Samuli Puhakainen oli aivan omaa luokkaansa. Alku ei luvannut aivan tällaista menestystä, mutta kun pitkä endurotesti ajettiin toisen kerran, niin Puhakainen täräytti sinne puolen minuutin pohjat ja sen jälkeen ei tarvinnutkaan kuin ajaa varmasti maaliin.

- Se ero tuli käytännössä toisella kierroksella sillä pitkällä endurotestillä. Ajoin sinne pohjat ensimmäisellä kierroksellakin, vaikka tein paljon pieniä virheitä. Tiesin ne paikat, joissa virheitä tuli ja yritin ajaa ne toisella kerralla puhtaasti ja se onnistuikin. Reitti alkoi myös olla aika lailla kuluneempi ja kaikilla muilla aika siellä huononi kun minulla taas hiukan parani. Siinä se ero tuli. Ei tuollakaan ajalla olisi yleiskisassa pärjännyt, eli kyllä siellä vielä aika paljon kovempaakin pääsee. Kisan alku oli hiukan vaikeaa. Extremestä en tykännyt yhtään, siinä joutui ottamaan aikamoisia riskejä kun ylitti sellaisia tukkihyppyreitä. Crossitesti ei myöskään oikein onnistu edelleenkään, mutta onneksi siitä oli osa metsää. Muuten ei ollut mitään ihmeellistä. En kaatunut kertaakaan ja oli ihan mukava kun on vähän vaihtelua ja nyt oli täysin erilainen kisa kuin tähän asti on ollut. Ei satanutkaan niin paljon mitä ennuste lupaili, mutta liukasta oli kyllä koko päivän, Puhakainen jutusteli.

Muista suomalaisista Pyry Juupaluoma ajoi maaliin sijalla kahdeksan ja Niko Puotsaari sivusi sarjan parastaan ollen 11.

- Hyvä päivä. Ensimmäisellä extremellä tuli moka, missä meni reilusti aikaa hukkaan. Heti seuraavalla crossilla vedin pannut ensimmäiseen kurviin ja ranne otti kipeätä, mutta pystyin ihan hyvin kuitenkin ajamaan loppuun. Endurotesti tuli ihan hyvin molemmilla kerroilla ja kaksi seuraavaa extremeä tosi hyvin. Youth-luokassa kuudenneksi nopein aika niillä ja Junior-luokassakin olisin ollut seitsemänneksi nopein viimeisellä extremellä. Paras sijoitus tällä kaudella, niin ihan tyytyväinen päivään, Puotsaari kommentoi kisan jälkeen.

Huomenna kilpailu jatkuu samalla aikataululla kuin tänäänkin.