Pohjola voittoon ja mestaruuteen

Eemil Pohjola varmisti tänään enduron E2-luokan Suomen mestaruuden.
Kuva
Jani Hovi
Eemil Pohjola voitti tänään Riihimäellä yleiskilpailun ja samalla hän varmisti myös E2-luokan Suomen mestaruuden.

Eemil Pohjola varmisti auringonpaisteessa E2-luokan Suomen mestaruuden tänään Riihimäellä, vaikka sarjaa on ajamatta vielä kolme osakilpailu. Pohjolan ohella luokkavoihin ylsivät E1-luokassa Roni Kytönen, E3-luokassa Mika Tamminen ja U20-luokassa Peetu Juupaluoma.

Toinen kisapäivä Riihimäellä käynnistyi tapausrikkaissa merkeissä. Eilen E3-luokan voittanut Aleksi Jukola kaatui toisella maastokokeella ja hänen olkapäänsä lähti sijoiltaan. Jukola ajoi maastokokeen maaliin, mutta suuntasi sen jälkeen sairaalaan. E1-luokan eilen voittanut ja yleiskilpailussa kolmanneksi ajanut Roni Kytönen kärsi puolestaan pyörän käyntiongelmista ja hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kahdeksantena yleiskilpailussa. E2-luokan SM-sarjassa toisena ennen tätä päivää ollut Henry Olenius puolestaan keskeytti jo ennen ensimmäistä maastokoetta, sähköongelmien vuoksi. Näin ollen Oleniuksen tilille Riihimäeltä tuli kaksi keskeytystä.

Remes keskeytti

Eero Remes pamautti jälleen ensimmäiselle maastokokeelle hurjat 15 sekunnin pohjat, mutta koki kovia toisella maastokokeella. Remes kaatui siellä hurjasti ja hävisi 18 sekuntia Eemil Pohjolalle, joka nousi samalla kisan kärkeen. Remes jatkoi vielä matkaansa, mutta kaatui kaksi kertaa uudelleen toisen kierroksen ensimmäisellä pätkällä ja päätti keskeyttää kisan viidennen maastokokeen jälkeen.

- Tuli kaatuiltua siinä alussa aika paljon. Sitten Karhin pätkä oli siinä kunnossa, etten vaan pystynyt ajamaan siinä omaa vauhtiani ja katsoin parhaaksi keskeyttää kilpailun, ettei satu mitään, Remes kertoi.

Pohjolan juhlaa

Remeksen keskeytyksen jälkeen Pohjola jäi yksin kärkeen ja hallitsi yleiskilpailua, sekä samalla suvereenisti myös E2-luokkaa. Kun SM-pisteissä toisena ollut Olenius keskeytti ja kolmantena ollut Jani Salonen jäi tänään viidenneksi, varmisti Pohjola Suomen mestaruuden kolme kilpailua ennen kauden päätöstä.

- Päivä sujui tänään hyvin. Sitten kun Eero (Remes) keskeytti, niin ei tarvinnut ajaa enää täysillä, vaan pystyi ottamaan pahimmissa kohdissa jo vähän varman päälle, TM-kuljettaja Pohjola kertoi.

Pohjola1

Mika Tamminen ajoi tänään myös vahvan päivän. Tamminen ajoi yleiskilpailussa toiseksi ja voitti samalla E3-luokan.

- Tänään homma sujui hyvin heti alusta lähtien. Ensimmäisellä pätkällä oli ongelmia takajarrun kanssa, kun vaihdoin eilen uudet palat, mutta niitä ei oltu kuumennettu. Takajarru ei pitänyt ensimmäisellä pätkällä oikein ollenkaan. Sitten kun Jukola keskeytti, niin tilanne olikin luokkavoiton osalta aika selvä, Husqvarna-kuljettaja kertoi.

Tamminen 2019

Kytösen hurja kiri

Kytösen pyörä saatiin kuntoon ensimmäisen kierroksen jälkeisessä huollossa ja siitä alkoikin jämsäläisen huima kiri. Kytönen paukutti heti toisen kierroksen alkuun kaksi pohja-aikaa ja kun muutkin maastokokeet sujuivat hyvin, oli Husqvarna-kuljettaja maalissa yleiskilpailun kolmas ja voitti samalla E1-luokan.

- Pyörään iski käyntihäiriö ensimmäisen pätkä lopussa, jolloin se sammui. Yritin pätkän jälkeen korjata pyörää, mutta en löytänyt vikaa. Ajoin kaksi seuraavaa pätkää ihan pintakaasulla, kun muuten pyörä olisi sammunut. Huollossa sitten löysimme vian, kun tulpanhatusta löytyi halkeama. Loppupäivä sujuikin sitten hyvin, Kytönen kertoi.

Kytönen 2019

Antti Hänninen oli pitkään luokkavoitossa ja yleiskilpailun neljännessä sijassa kiinni, mutta lopulta hän jäi Kytöselle 23 sekuntia. Hugö Svärd oli yleiskilpailun viides ja luokan kolmas. Roni Salin ajoi hyvän päivän ja oli yleiskilpailun kuudes, ottaen samalla E2-luokan kakkossijan. Lari Jukola oli yleiskilpailun seitsemäs ja E2-luokan kolmas. Yleiskisassa kahdeksanneksi ajanut Peetu Juupaluoma voitti samalla U20-luokan ja varmisti mestaruuden. Paavo Henrikssson oli yleiskilpailun yhdeksäs ja Jani Salonen kymmenes. E3-luokan toiseksi Tammisen perässä ajoi Viron Elary Talu ja kolmanneksi Mika Karma.