Pohjola hallitsi kauden päätöstä

Eemi Pohjola kaasutteli voittoon Mäntsälässä.
Kuva
Jani Hovi
Eemil Pohjola vei nimiinsä enduron SM-kauden viimeisenkin osakilpailun. Samuli Puhakainen nappasi puolestaan viimeisen vapaana olleen Suomen mestaruuden.

Mäntsälä isännöi tänään enduron SM-sarjan kauden viimeistä osakilpailua. Yleisten luokkien Suomen mestaruudet oli jo ratkennut, mutta jaossa oli yhä U20-luokan mestaruus ja kasa muita mitaleja. SM-luokat kiersivät tänään yhdeksän maastokoetta ja maastokoeaikaa kärjelle kertyi hieman alle puolitoista tuntia.

Jukola vauhdissa

Yleiskilpailu käynnistyi Aleksi Jukolan pohja-ajalla, joka yllätti monet. Jukola ei nimittäin ole tänä vuonna enduroa juurikaan edes harjoitellut ja oli matkassa lainapyörällä, jolla hän ajoi viikolla pari kertaa. Toiselle maastokokeelle pohjat ajoi puolestaan Peetu Juupaluoma. Tuolle maastokokeella mahtui myös draamaa, kun U20-luokan SM-pistekärjessä, ja E1-luokan SM-kakkosena Mäntsälään tullut Samuli Puhakainen oli vaikeuksissa.

. Pyöräni ketjut menivät poikki pätkällä. Jätin vyölaukun pois ennen pätkää, joten juoksin metsästä huoltoporukan luo ja sain ketjulukon. Sitten juoksin metsään takaisin ja laitoin ketjut kuntoon, kuusi minuuttia ja 33 sekuntia pätkällä hävinnyt Puhakainen kertoi.

puhakainen

Samuli Puhakainen.

Tilanteesta sisuuntunut Puhakainen paiskasi seuraavalle maastokokeelle pohja-ajan ja samalla Puhakaisen kerhokaveri Antti Ahtila otti yleiskilpailun kärkipaikan haltuunsa, ennen toiseksi noussutta Eemil Pohjolaa. Neljännellä maastokokeella saatiin jälleen uusi pohja-aika kuljettaja, kun Hugo Svärd ajoi nopeimman ajan. Ahtila piti yhä yleiskilpailun kärkipaikkaa hallussaan, reilun sekunnin erolla Pohjolaan ja seitsemän sekunnin erolla Juupaluomaan.

f

Peetu Juupaluoma.

Pohjolan näytös

Viidennestä maastokokeesta käynnistyikin Pohjolan näytös. Hän takoi neljä pohja-aikaa viidelle viimeiselle maastokokeelle ja otti yleiskilpailun voiton 37 sekunnin erolla Juupaluomaan. Pohjola oli jo varmistanut aiemmin E3-luokan Suomen mestaruuden ja Juupaluoma puolestaan E2-luokan mestaruuden.

- Alussa ei oikein kulkenut, enkä saanut itsestäni kaikkea irti. Sixin jälkeen oli pitkään ajamatta ja terveydentilanteeni parani hieman, mutta ei se hyvä ole vieläkään. Kilpailun puolen välin jälkeen pääsin näemmä tulosten mukaan parempaan vauhtiin, vaikka ei hyvältä tuntunutkaan, Pohjola kertoi.

Ahtila jatkoi hyvää menoa myös kisan lopun ja oli maalissa yleiskilpailun kolmas, voittaen samalla E1-luokan. Tämä tarkoitti myös sitä, että Ahtila nousi luokan SM-hopealle.

- Yritin alussa ajaa muilta karkuun, kun tiesin, että varmaan lopussa taas iskee väsymys. Reitti ei ollut mikään nautinto, mutta hyvin tuntui kulkeva, Ahtila riemuitsi.

ahtila

Antti Ahtila.

E1-luokan Suomen mestaruuden jo aiemmin varmistanut Svärd oli yleiskilpailun neljäs, ennen Jukolaa. Antti Hänninen oli yleiskilpailun kuudes ja E3-luokan kakkonen. Samalla hän nappasi SM-hopeaa luokasta.

Juholan ensimmäinen voitto

Yleiskilpailun seitsemäs oli Albert Juhola, joka otti samalla ensimmäisen voittonsa U20-luokasta. Tämä voitto nosti Juholan luokan SM-pronssille. Jiri Leino kaasutteli yleiskilpailussa kahdeksanneksi ja Pyry Juupaluoma yhdeksänneksi. Juupaluoma oli samalla U20-luokan kakkonen ja nappasi luokan SM-hopeaa. Yleiskilpailun kymmenes oli Niklas Laankoski, joka oli samalla E2-luokan kolmas Juupaluoman ja Leinon jälkeen. Laankosken luokan kolmas sija tarkoitti myös sitä, että hän nousi luokan loppupisteissä hopealle. Eetu Puhakainen oli E2-luokan neljäs ja hän otti luokan SM-pronssin.

juhola

Albert Juhola.

Puhkaiselle mestaruus ja SM-pronssi

Samuli Puhakainen ajoi kisan lopun tiukasti kiinni toisella maastokokeella menetettyä aikaa ja hämeenlinnalainen olikin maalissa yleiskilpailun 17. Puhakaisen ero Pohjolaan oli maalissa 7:22. Puhakainen oli samalla U20-luokassa kolmas ja se riitti hänellä mestaruuden varmistamiseen. E1-luokassa Puhakainen oli seitsemäs ja se toi hänelle SM-pronssin. E3-luokassa Pohjolan ja Hännisen jälkeen SM-pronssille ajoi Juha-Pekka Tirkkonen, joka oli tänäänkin luokan kolmas.

SM-pisteet ovat epäviralliset.

Mäntsälässä ajettiin myös kerhojoukkueiden SM-kilpailu, josta lisää myöhemmin kun saamme lopputulokset.

Kommentit

Lähettänyt JÄNTTI : Ti, 09/28/2021 - 12:45

Mites naisilla män?

-Mami

Kieli
suomi