
Pohjola GasGasille, Keljo ja Kinnunen KTM:lle?
Enduron osalta syksyn ja vuodenvaihteen mielenkiintoisin nimi kuskimarkkinoilla on ollut Eemil Pohjola. Pohjola on liitetty keskusteluissa Betaan ja myös Hondaan, mutta nyt tietojemme mukaan Pohjolan sopimus olisi selvä. Näiden tietojen mukaan Pohjola ajaisi tällä kaudella enduron MM-sarjassa GasGasin väreissä. Tälle vuodelle jälleen takaisin tehdastiimin voimin MM-sarjaan tulevaa GasGas-tiimiä vetää enduron maailmanmestari Giovanni Sala. Tiimin kuljettajina tänä vuonna ovat Christophe Nambotin, Johnny Aubert ja Antoine Basset. Tiettävästi Pohjolan sopimus julkaistaan vielä mahdollisesti tällä viikolla.
Motocrossin osalta mielenkiintoisin nimi ilman julkistettua tiimipaikkaa on toissa vuoden MX1-luokan SM-hopeamitalisti Teemu Keljo. Keljo ajaa tietojemme mukaan alkavalla kaudella KTM:n väreissä 137 Motorsport -tiimissä MX1-luokan SM-sarjaa yhdessä Teemu Lahtisen (MX2) ja Kimi Koskisen (MXJ) kanssa. Tiimin virallinen julkistus tapahtuu luultavasti MP-messuilla viikonloppuna.
Viime vuonna MX2-luokan SM-sarjassa neljänneksi sijoittunut Santeri Kinnunen vaihtaa myös väriä ja ajaa tietojemme mukaan KTM:llä. Kinnunen pysyy kuitenkin tiettävästi vanhassa FCR Finland -tiimissä, joka siirtyy kokonaisuudessaan Suzukilta pois ja ajaa KTM:n kalustolla.
Xracing