
Pitkä ja kuuma päivä Orimattilassa
Motocrossin SM-viikonloppu polkaistiin käyntiin tänään Orimattilassa lämpimissä merkeissä. Reilun 25 asteen lämpötila teki monille ajamisesta hankalaa, mutta puolestaan hyväkuntoinen ja kohtuullisen tasainen rata helpotti hieman menoa. Orimattilassa nähtiin tänään myös varsin harvinainen tapahtumasarja, kun toiset kisaerät myöhästyivät lähes tunnin verran. MXJ-luokan ensimmäisen startin lopussa useampikin kuljettaja kaatui ja tarvitsi hoitohenkilökuntaa. Kun käytössä oli yksi ambulanssi ja useampi ensihoitoa vaatinut kuljettaja, venyi erätauko todella pitkäksi. Viimeiset erät saatiin päätökseen hieman ennen kello 18, kun radan ympäristölupa päättyy.
Savasteen näytös
MXJ-luokan ensimmäisen erän startin jälkeen kärkeen sinkosi Emil Weckman. Weckman sai peräänsä sarjakärkenä Orimattilaan tulleen Tatu Junnolan, Toni Koskisen ja Kim Savasteen. Savaste oli parin kierroksen ajan Koskisen takana, eikä meinannut löytyy ohituspaikkaa, jolloin kärkikaksikko pääsi parin sekunnin karkumatkalle. Kun Savaste viimein pääsi kolmanneksi, otti hän nopeasti eron kiinni ja iskeytyi Junnolan kantaan. Nopeasti Junnola joutui taipumaan Savasteelle ja saman teki hetken kuluttua myös Weckman. Erä jouduttiin keskeyttämään kymmenen kierroksen jälkeen, kun muutamakin kuljettaja oli eri puolella rataa loukkaantuneena ja tarvitsi apua.
Keskeytyshetkellä Savasteen johto oli jo 12 sekuntia Weckmaniin nähden ja 31 sekuntia Junnolaan.
- Aivan ensimmäisillä kierroksilla en oikein löytänyt kunnon linjoja. Mutta sitten kun pääsin Koskisen ohi, ajaminen helpottui. Erä tuntuikin aika helpolta, kun pääsin lopulta kohtuullisen nopeasti kärkeen, Savaste kertoi erän jälkeen.
Toisen erän startti oli lähes toisinto ensimmäisestä erästä, Weckmanin lähtiessä vetämään letkaa. Junnola oli toisena ja Savaste kolmantena. Kärkikolmikko ajoikin tässä järjestyksessä kuusi ensimmäistä kierrosta, kunnes Savaste pääsi Junnolan ohitse. Tuossa vaiheessa Weckman oli karannut parin sekunnin kärkimatkalla, mutta Savaste tavoitti hänet nopeasti ja nousi yhdeksännellä kierroksella kärkeen. Tämän jälkeen voittajasta ei ollutkaan epäselvyyttä, vaan Savaste ajoi voittoon ennen Weckmania ja Junnolaa.
- Toinen erä ei ollut niin helppo. Takalenkillä pölisi todella paljon, eikä siellä päässyt lainkaan ohittamaan. Kun edellä olleet pystyivät pitämään hyvin sisälinjat kiinni, en päässyt ulkokautta piikillä ohi, Savaste kertoi.
[kuva5]
Kim Savaste otti kaksi erävoittoa
Veteraaneissa myös tuplavoittajia
MXV35-luokassa Alexander Wiik oli molemmissa erissä ykkönen. Jarno Mattila oli niin ikään molempien lähtöjen toinen. Ensimmäisessä erässä kolmossijan otti Lari Lehtiö ja toisessa Markus Jaakola.
[kuva1]
Alexander Wiik
MXV45-luokassa nähtiin molemmissa erissä eri voittaja. Ensimmäisen erän ykköseksi kurvaili Jukka Vähäpesola, perässään Kimmo Sten ja Marko Forsman. Toisessa lähdössä Sten ja Forsman pitivät omat paikkansa, mutta erävoittoon ajoi Marko Mannila, joka oli ensimmäisen erän kuudes. Avaus erän voittaja Vähäpesola joutui keskeyttämään erän.
MXV45-luokassa nähtiin molemmissa erissä eri voittaja. Ensimmäisen erän ykköseksi kurvaili Jukka Vähäpesola, perässään Kimmo Sten ja Marko Forsman. Toisessa lähdössä Sten ja Forsman pitivät omat paikkansa, mutta erävoittoon ajoi Marko Mannila, joka oli ensimmäisen erän kuudes. Avaus erän voittaja Vähäpesola joutui keskeyttämään erän.
[kuva2]
Jukka Vähäpesola
[kuva3]
Marko Mannila
Vanhimmissa veteraaneissa Kari Rantanen oli tänään muille liian nopea ja otti molempien lähtöjen voiton nimiinsä. Jari Lehto kaasutteli niin ikään molempien lähtöjen kakkoseksi. Ensimmäisen lähdön kolmas oli Arto Taisto ja toisessa lähdössä kolmanneksi kurvaili Antti Paasonen.
[kuva4]
Kari Rantanen
Täydelliset tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/1291649
Xracing