Pirttinen hallitsi kotikilpailussaan

Jani Pirttinen Kuva: Juhani Lind Jani Pirttinen Kuva: Juhani Lind

Seinäjoen oma poika Jani Pirttinen piti päänsä kylmänä kotiyleisön edessä ja hallitsi kauden toista SM-koitosta sijoittuen ensimmäiseksi ja toiseksi. Mies johtaa nyt JR1-luokkaa tasapistein Konneveden Kari Vehniäisen kanssa ja on JR2-luokassa toisena.

- JR1-luokan startti ei ollut hirveän hyvän, mutta pystyin paikkaamaan asemia ensimmäisen ja toisen mutkan välissä ja sain kiihdytettyä kakkosmutkasta ensimmäisenä ulos. Taakseni katsoin ensimmäisen kerran ruutulipun jälkeen. Ajattelin vain, että nyt homma hoidetaan kotiin, eikä virheitä tehdä, luokan voittoon kiitänyt Pirttinen summasi.

Vain pieni lipsahdus JR2-luokassa esti seinäjokelaista saavuttamasta täysosumaa kotikilpailustaan. Pirttinen ampaisi heti lähdöstä johtoon, mutta kahden kierroksen jälkeen Valkeakosken Vesa Kallio pääsi kuittaamaan. Pirttinen sai kuitenkin otettuajohtoaseman takaisin itselleen, jonka jälkeen parivaljakko piti omaa kisaa keulassa. Viimeisellä kierroksella Pirttinen teki virheen samassa mutkassa,jossa Vehniäinen oli kaatunut kilpailun puolivälissä. Kallio kiitti ja kuittasi seuraavassa mutkassa ja ylitti maalilinjan hienoisesti ennen Pirttistä.

- En lähtisi siihen, että lipsahdus olisi aiheutunut kotikisan paineista. Se mutka oli aika haastava koko päivän ja siinä nähtiinkin monenlaisia tilanteita. Päätin vain leikata uran yli, mutta siinä lähti vähän takarengas luistamaan sitä uraa pitkin. Se oli ihan rehellinen oma virhe, viimeisen kierroksen herpaantuminen, Pirttinen selvitti.

Jussi Valkeapää täydensi Kallio Racingin päivää ylittämällä JR2-luokassa maalilinjan kolmantena. Konneveden Moottorikerhon Erkki Silvasi sijoittui Saarijärven avausosakilpailun tapaan neljänneksi ennen Seinäjoen Jussi Rinta-Kokkoa. Vehniäinen onnistui kirimään itsensä kaatumisen jälkeen vielä kuudenneksi, mikä ei tyydyttänyt moninkertaista mestaria millään tavalla.

- Ei kaatumisessa sattunut, paitsi henkisesti kylläkin. Saarijärvellä meni niin hyvin ja nyt tuli sitten lunta tupaan. Joskus vain tulee se ylimielisyys, että ei noista muista ole mihinkään ja sitten sitä ollaan jo itse nenillään, Vehniäinen tuskaili nöyrään tyyliinsä.

Edes JR1-luokan toinen sija ei jaksanut miestä lämmittää.

- Se oli sellaista väkisin yrittämistä, että pääsi edes toiseksi, Vehniäinen tuhahti.

Vehniäisellä on muiden kilpailijoiden tapaan yö aikaa kasata itseluottamuksensa takaisinkisakuntoon, sillä seuraava SM-osakilpailu käydään jo huomenna sunnuntaina Kauhajoella.

Nita Korhonen

Jääradan kauden 2013 kilpailukalenteri:

10.2.2013 Saarijärvi - SM kaikki luokat
16.2.2013 Seinäjoki - SM kaikki luokat
17.2.2013 Kauhajoki - SM kaikki luokat
23.2.2013 Orivesi - SM kaikki luokat
24.2.2013 Järvenpää - SM kaikki luokat Peruttu jäätilanteen takia
3.3.2013 Konnevesi - SM kaikki luokat
9.3.2013 Saarijärvi - SM kaikki luokat
10.3.2013 Saarijärvi - SM kerhojoukkueet

SM Jäärata
16.2.2013 Seinäjoki
Kuusi parasta luokittain

JR1A
1. Jani Pirttinen Honda SeMK
2. Kari Vehniäinen KTM KonnMK/UA
3. Vesa Kallio KTM ValkMK

JR2A
1. Vesa Kallio KTM ValkMK
2. Jani Pirttinen Honda SeMK
3. Jussi Valkeapää KTM ValkMK

JR3A
1. Pasi Pulliainen Honda VRT
2. Antti Soitiala Honda TamMC
3. Erkki Silvasti KTM KonnMK/UA

JR1B
1. Erno Kivimäki Honda SaarMpu
2. Juha Sand KTM ValkMK
3. Joni Hämäläinen Kawasaki ValkMK

JR2B
1. Ossi Ojala Honda A-SMP
2. Juuso Veijonen KTM ValkMK
3. Mika Höglund KTM WCRC

JR3B
1. Juha Leppänen Honda KonnMK/UA
2. Sakari Honkonen TM SaarMpu
3. Eetu Ihalainen Yamaha KonnMK/UA

ATV
1. Petri Honkanen Polaris QRF
2. Jukka Pakkala Polaris SeMK
3. Joni Koivisto Honda TamMC

Sivuvaunut
1. Jari Aronen / Kristian Selenius AYR-Honda NjMK/HMK
2. Jarmo Lehtinen / Arto Mantila KTM OriToive/OriToive
3. Dimi Ruotsalainen / Kari Malmi AYR-Husaberg TuMK/TuMK

Veteraanit
1. Timo Immonen Kawasaki VRT
2. Hannu Kallio KTM ValkMK
3. Kari Grön Aprilia ValkMK

Lisätietoa ja kokonaistulokset osoitteesta:
www.iceroadracing.com/fi