Pippo pysyy hiljaisena

Vuonna 2010 Pippossa kaasuteltiin MX2-luokan SM-pisteistä. Vuonna 2010 Pippossa kaasuteltiin MX2-luokan SM-pisteistä.

Etelä-Suomen Sanomat uutisoivat Pippon tapauksesta seuraavasti:

Lahdessa sijaitsevan Pippon moottoriurheiluradan tilanne on puhuttanut viime päivinä muun muassa ESS:n Näppispalstalla. Rata on ollut kesäkuun puolivälistä alkaen pääosin suljettuna.

Sulkeminen on keskeyttänyt toiminnan moottoriurheiluradalla alueella. Kiinni ovat olleet niin motocrossin, speedwayn, enduron kuin kartinginkin ajoradat. Takaraja ympäristöluvan edellyttämille muutoksille oli kesäkuun puolivälissä. Muutostöiden jälkeen radan melutaso pysyisi uusien, tiukempien vaatimusten rajoissa.

Salpausselän Moottorikerhon puheenjohtaja Jari Jerkku kertoo, että muutoksia ei kuitenkaan saatu tehtyä määräajassa. Töiden tekemistä on hidastanut alkukesän sateinen sää. Runsaiden sateiden vuoksi maa radalla on ollut pehmeää, mikä on hankaloittanut maansiirtotöitä.

- Suuria investointeja radalle ei kannata muutenkaan tehdä, koska osa alueesta saattaa jäädä tulevaisuudessa moottoritien rampin alle, Jerkku toteaa.

Yhdistys kuitenkin pysyisi mielellään nykyisessä paikassa, jossa on muutenkin runsaasti melua viereisen Nelostien vuoksi. Alueen pohjoispuolella sijaitsevat Kujalan ja Lotilan alueet, jotka ovat suurelta osin teollisuuden käytössä.

- Muualla maailmassa tällaiset radat ovatkin yleensä esimerkiksi lentokenttien tai muuten meluisten paikkojen läheisyydessä.

Kisa poikkeusluvalla

Myös Lahden Formula K-ratayhdistyksen puheenjohtaja Tomi Talja harmittelee radan sulkemista. Yhdistys saa kuitenkin järjestää radalla poikkeusluvan turvin Pippo Cupin ensi viikon viikonloppuna. Harjoituksissa ajetaan jo tällä viikolla lauantaina ja sunnuntaina.

- Melutaso on hyvin lähellä asetettuja rajoja. Teemme kaikkemme, että toiminta saadaan taas pyörimään, Talja toteaa.

Radan toiminnasta aiheutuvaa melua arvioidaan tietokonemalleilla ja mittauksilla. Jerkun mukaan esimerkiksi tietokonemallit eivät kuitenkaan ota toiminnan erityispiirteitä kaikilta osin huomioon.

- Niissä ei erotella sitä, mihin suuntaan melua lähtee eniten. Mittauksissa taas kuuluu melua myös viereiseltä moottoritieltä, hän toteaa.

Yhdistys on valittanut lupapäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jotta toiminta olisi saanut jatkua nykyisellään siihen saakka, kunnes edellytetyt muutokset saadaan tehtyä. Toistaiseksi päätöstä ei ole kuulunut. Radat saadaan taas toimintaan, kunhan muutostyöt valmistuvat. Tarkemmasta aikataulusta ei vielä ole tietoa.

Linkki Etelä-Suomen Sanomien artikkeliin:

http://www.ess.fi/?article=378219

Lähde: ESS.fi