Pihlaja toisenkin päivän kuningas SM-snowcrossissa Kokkolassa

Teksti
Kuva
Teemu Kukkonen
Lapin Moottorikelkkailjoiden Aki Pihlaja jatkoi voittokulkuaan moottorikelkkailun snowcrossin Suomen mestaruussarjassa, kun neljäs osakilpailu ajettiin Kokkolan keskustassa sunnuntaina.

Pro-luokan finaalierän alku kulki Kokkolan tapahtumapuistossa Pieti Puhakan komennossa, mutta Kemijärven Moottorikerhon (KeMot) kuljettaja ei pystynyt pistämään montaa kierrosta kampoihin Aki Pihlajalle. Kun SM-sarjaa suvereenisti johtava Pihlaja nousi ykköspaikalle, karkasi hän muilta ajaen reilun kymmenen sekunnin marginaalilla voittoon.

- Minulla oli viikonloppuna hyvät lähtöpaikat, hyvät lähdöt  ja hyvät ajolinjat, mitä kautta voitot irtosivat. Tänään tuli aika paljon loskaa naamalle, mutta oli mukavaa, että oli haastetta. Oli kiva ajaa, vaikka ukko onkin enemmän märkä vaatteiden ulkopuolelta kuin sisältä, Pihlaja veisteli voittohaastattelussa.

Pihlajan takana käytiin koko finaalin ajan tiukkaa kamppailua kolmesta seuraavasta sijasta. Puhakka otti kakkospaikan niukasti ennen Ylä-Lapin Moottorikelkkailijoiden Aki Pesosta ja KeMotin Topi Postia. Viidenneksi sijoittunut Päijät-Hämeen Moottorikelkkailijoiden Roy Ylä-Onnenvuori  jäi Pihlajalle kierroksen.

Pro-luokan hallitseva Suomen mestari, Lapin Moottorikelkkailijoiden Joonas Keskiaho ei kilpaillut Kokkolassa koronavirustartunnan takia.

Pro Lite -luokassa nähtiin niin ikään Lapin Moottorikelkkailijoiden (LaMK) voittojuhlat, kun Oliver Jaakola tykitti ykköseksi. Finaalin alkutahdit lyönyt, Polar Cross Moottorikerhon Joona Karjalainen ei jäänyt kakkossijalla kuin pari sekuntia Jaakolalle. Kolmas oli Oulun Seudun Moottorikelkkailijoiden Hermanni Aitto-oja. Neljänneksi ajoi Pohjois-Karjalan Moottorikerhon Ville-Veikko Leppänen ja viidenneksi LaMK:n Jyri Pernu.

- Ei tullut voitto helpolla. Sai ajaa niin kovaa kuin ikinä osaa. Tällä samalla kaavalla lähdetään Rovaniemelle, eli pyrin samaan lopputulokseen siellä, Jaakola ennakoi kuun lopulla järjestettävää seuraavaa SM-osakilpailuviikonloppua.

Lauantaina SM-uransa ensimmäisen Pro Lite -luokan voiton tyylikkäällä suorituksella ottanut Joni Komulainen oli epäonnen soturi sunnuntaina. Sonkajärven Moottorikelkkailijoiden edustajan finaali jäi kesken jo ensimmäisellä kierroksella todennäköisesti teknisen murheen takia.

Kylmälä jälleen naisten ykkönen

Keski-Pohjanmaan Moottorikelkkailijoiden Kokkolassa isännöimässä koitoksessa ajettiin myös naisten Suomen mestaruussarjan toinen osakilpailu sunnuntaina. Sen voitti Lapin Moottorikelkkailijoiden Taru Kylmälä, joka oli ykkönen myös kauden avauksessa Parikkalassa helmikuun alussa.

- Oli tosi hyvä päivä. Rata oli mieluinen, ja tuli voitto jokaisessa erässä. Ei voi olla kuin tyytyväinen, Kylmälä kertoi iloisena.

Naisten luokan kakkospaikan vei Tuupovaaran Moottorikerhon Mila Nevalainen, joka johti finaalierää alkukierrokset. Kolmas oli Kemijärven Moottorikerhon Elina Palojärvi.

Kaihua vahvin junioreiden taistossa

14-16-vuotiaiden Junior 14-16 -luokan toisen SM-osakilpailun voittoon ajoi Rovaniemen Moottorikerhon Vertti Kaihua. Pietarsaaren Moottorikerhon Emil Herten taisteli ruutulipulle asti ykkössijasta jääden toiseksi vain reilun sekunnin takamatkalla Kaihuaan. Kolmas oli Lapin Moottorikelkkailijoiden Aleksi Pöykkö.

- On tosi hyvät ajatukset siitä, että voitin. Ei ollut helppoa, koska Emil oli koko ajan ”peesissä” kiinni, Kaihua kuvaili.

SM-sarjaa johtanut, Ruotsin Oliver Nikula jäi Kokkolassa neljänneksi.

Korsumäki ja Nevalainen veteraanien voittoihin

Kokkolassa taisteltiin myös kahden veteraaniluokan Suomen Cupin toisen osakilpailun merkeissä.

40-vuotiaiden ykkönen oli Lapin Moottorikelkkailijoiden Niko Korsumäki. Toiseksi sijoittui Orimattilan Moottorikerhon Jarno Salmela ja kolmanneksi Kuopion Moottorikerhon Arto Järvenpää.

50-vuotiaissa voiton nappasi Tuupovaaran Moottorikerhon Mikko Nevalainen. Lapin Moottorikelkkailijoiden Jouni Kariniemi otti kakkospaikan niukasti ennen Mikkelin Moottorikerhon Anssi Viskaria.

Suomen mestaruuskausi jatkuu Rovaniemellä 26.-27. maaliskuuta.

---

Tulokset
SM-snowcross, 4. osakilpailu, Kokkola, sunnuntai 6.3.2022
- SM-luokat: Pro, Pro Lite, Naiset, Junior 14-16.
- Suomen Cup -luokat: Veteraanit 40, Veteraanit 50.

Pro:
1) Aki Pihlaja LaMK Lynx 10.36,351
2) Pieti Puhakka KeMot Ski-Doo +10,453
3) Aki Pesonen YLM Lynx +11,306
4) Topi Posti KeMot Ski-Doo +16,466
5) Roy Ylä-Onnenvuori PHMKK Lynx +1 kierros

Pro Lite:
1) Oliver Jaakola LaMK Lynx 8.32,090
2) Joona Karjalainen PCMK Lynx +2,137
3) Hermanni Aitto-oja OSMK Lynx +4,499
4) Ville-Veikko Leppänen P-KMK Lynx +11,208
5) Jyri Pernu LaMK Polaris +18,135

Naiset:
1) Taru Kylmälä LaMK Lynx 7.15,714
2) Mila Nevalainen TuupoMK Ski-Doo +5,627
3) Elina Palojärvi KeMot Lynx +19,558
4) Saga Forsell TuupoMK Polaris +1kier.
5) Emma Laamanen Marjanpoimijat Ski-Doo +1kier.

Junior 14-16:
1) Vertti Kaihua RoMK Ski-Doo 6.27,981
2) Emil Herten J-PMK Lynx +1,389
3) Aleksi Pöykkö LaMK Ski-Doo +14,577
4) Oscar Nikula SWE Ski-Doo +16,316
5) Atte Vanhatalo PCMK Ski-Doo +22,874

Veteraanit 40:
1) Niko Korsumäki LaMK Lynx 6.17,541
2) Jarno Salmela OriMK Ski-Doo +21,095
3) Arto Järvenpää KMK Ski-Doo +1kier.

Veteraanit 50:
1) Mikko Nevalainen TuupoMK Ski-Doo 6.19,742
2) Jouni Kariniemi LaMK Lynx +14,846
3) Anssi Viskari MMK Lynx +15,422

Kaikki tulokset:
https://speedhive.mylaps.com/Events/1954046

SML SM-Snowcross 2022
SM 5.-6.2. Parikkala
SM 5.-6.3 Kokkola
SM 26.-27.3 Rovaniemi
SM 30.4.-1.5. Paljakka