Paulin metsästää ennätystä

Paulin juhli podiumilla Meksikossa. Kuva: Ray Archer Paulin juhli podiumilla Meksikossa. Kuva: Ray Archer

Hiljattain 27 vuotta täyttänyt Paulin on saanut hyvän alun vuoden 2017 mestaruuskamppailuun Rockstar Energy IceOne Husqvarna tiimissä. Ranskalainen voitti näyttävästi debyyttikilpailunsa Yamahalla kauden 2011 viimeisessä kilpailussa ja on voittanut myös Kawasakilla ja Hondalla. Jos (kun) Paulin voittaa myös Husqvarnalla, on se saavutus, johon kukaan muu kuljettaja ei ole MXGP:ssä yltänyt. (Clement Desalle ja Max Nagl ovat voittaneet kolmella merkillä.)

Sekä itsensä, ranskalaisfanien että tiimipäällikkö Antti Pyrhösen onneksi mahdollisuudet voittoon ovat entistä lähempänä ja Paulin on työskennellyt kovin saadakseen jätettyä taakseen loukkaantumis- ja itseluottamusongelmat, joista hän tehdas Honda -kuljettajana kärsi.

- Kaikki on nyt paremmin ja on todella palkitsevaa päästä nousemaan podiumille. Olemme parantaneet paljon pyörää ja olen pystynyt parantamaan myös starttejani. Olimme koko viikonlopun vahvoja Meksikossa. Olimme harjoituksissa, aika-ajossa ja kisassa koko ajan kolmen parhaan joukossa, Paulin kertoi.

Paulin on jo pitkään jahdannut MXGP-luokan mestaruutta, mutta joutunut tyytymään kakkos- ja kolmossijoihin loukkaantumisista johtuen. Petyttyään Hondalla vuonna 2016, hän vaihtoi Husqvarnalle, joka on hänen ensimmäinen eurooppalainen merkkinsä MXGP:ssä.

- Mia on hauskaa Husqvarnalla tällä hetkellä ja tavoitteenamme on nousta podiumille jokaisessa GP-kisassa, Paulin selvitti.

Aiemmin Jean-Michel Baylen ja kuuluisan valmentajan Aldon Bakerin kanssa viihtynyt Paulin on pitänyt tarkoituksellisesti matalaa profiilia lähtiessään kaudelle 2017 tiimitoveriensa Max Naglin ja Max Anstien kanssa.

Tasaiset sijoitukset lähellä kärkeä pitävät hänet tällä hetkellä MXGP:ssä viidentenä, 44 pistettä johtavan Tim Gajserin perässä. Odotukset hyvin MX of Nations -kilpailuissa perinteisesti viihtyvän Paulinin ympärillä eivät ole äärimmäisen korkeat tälle kaudelle MXGP-sarjassa, mutta hänellä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet jahdata mestaruutta ja pitää nimensä jälleen kerran otsikoissa.

Adam Wheeler