
Partioajo houkuttelee Päitsille – lisätietoa kisasta
Kevään Päijänteen ympäriajossa nähdään jotain aivan uutta, kun ensimmäistä kertaa on mahdollisuus lähteä kiertämään Päijännettä kolmimiehisin joukkuein. Jo tässä vaiheessa runsaasti kiinnostusta ja keskustelua herättänyt Partio -luokasta saattaakin ollakin kilpailun suurin luokka kuljettajamäärällisesti. Ennakkotietojen mukaan luokkaa kohtaan on ilmaissut mielenkiintonsa kuljettajia yritysmaailmasta, kilpailun ensikertalaisia ja mm. Päitsin ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten kiertänyt kuljettaja.
Partio -luokassa ajetaan 3-jäsenisin joukkuein ja luokka kiertää kuntoluokan reitin, myös sen aikataulun mukaan. Joukkueen kuljettajat saavat ajaa normaalisti missä luokassa tahansa, eikä kilpailun tulokset vaikuta kuljettajien ajajaluokitteluun.
Joukkueiden kuljettajille annetaan peräkkäiset numerot ja luokka starttaa reitille muiden luokkien perään. Jos joku joukkueen jäsenistä joutuu keskeyttämään kilpailun, saavat muut partion jäsenet jatkaa kilpailua, mutta partio ei saa kilpailusta tulosta.
Ei kiirettä siirtymillä
Viime keväänä keskustelua herätti valitettavan paljon kuljettajien nopeudet siirtymillä. Nyt järjestäjät haluavat varmistaa, että kenenkään ei tarvitse ajaa ylinopeuksia siirtymillä, AT -pisteiden muutoksella. Molempien päivien päätteeksi jokaiselta kuljettajalta mitätöidään AT -pisteet niiltä osin, kun ne alittavat 600 sekuntia. Eli molempina päivinä kuljettaja saa myöhästyä 10 minuuttia ilman AT -pisteitä.
Poimintoja kilpailun lisämääräyksestä
Luokat:
SM-luokat
A1 A2 A3
B1 B2 B3
U20
kansalliset luokat
C1 C2 C3
V40 V50
Kunto
Partio
SM osakilpailu A- ja B-luokille
Kerhojoukkueet A- ja B- luokkien ajajille 3-jäsenisin joukkuein
Kerhojoukkueet C- V40- V50- luokkien ajajille 3- jäsenisin
joukkuein
Kerhojoukkueet Kuntoluokan ajajille 3- jäsenisin joukkuein
Partio-luokka
Partio-luokkaan osallistutaan 3- jäsenisin joukkuein. Partio-luokka ajaa kuntoluokan reitin ja aikataulun mukaan ja luokka on avoin kaikille ajajille. Partio-luokan sijoitus ei vaikuta ajajaluokitteluun.
Partion kaikille ajajille otetaan aika ja partion tulos on partion kokonaiskilpailussa heikoiten sijoittuneen ajajan tulos.
Partio-luokan ajajille annetaan peräkkäiset ajajanumerot ja luokka lähtee reitille muiden luokkien jälkeen. Jos joku partion jäsenistä keskeyttää tai poissuljetaan kilpailusta, muut partion jäsenet saavat jatkaa kilpailua, mutta partio ei saa kilpailusta tulosta
Reitti:
La, Heinola-Asikkala--Padasjoki-Kuhmoinen-Jämsä-Jyväskylä-Rutalahti-Joutsa-Sysmä-Heinola
Su, Heinola-Lahti-Mäntsälä-Kerava-Helsinki
Pituus n. 770 km.
Lähtö: Scandic Vierumäki, Heinola
Maali: Vuosaaren satama, Helsinki
Aikataulu
Ensimmäisen kilpailijan lähtöajat:
Lähtö . Vierumäki 23.3 klo 07.01
Lähtö . Vierumäki 24.3 klo 08.01
Lähtöjärjestys A, B, V40, V50, C, Kunto, Partio
A- ja B-luokat ajavat omalla aikataululla
V40- ja V50- luokat ajavat saman reitin samalla aikataululla kuin C- luokka. Kuntoluokalla ja Partio-luokalla oma reitti omalla aikataululla.
Kilpailu ajetaan ns. rallisääntöä käyttäen, jossa MK-aikoja käytetään myös AT-aikoina.
Poikkeuksia
Kilpailun ilmoittautumisaika päättyy 10.3.2012 klo 22:00
Kilpailija, joka keskeyttää tai suljetaan pois kilpailusta lauantaina, saa jatkaa kilpailua sunnuntaina, mutta ei saa kilpailusta tulosta.
Keskeyttämisen tai poissulkemisen jälkeen tapahtuva uusintastartti edellyttää uusintakatsastusta sunnuntaina Vierumäellä viimeistään 30 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa. Keskeyttäneen ajajan on ilmoitettava kilpailutoimistoon (puhelin 050-3575299) aikomuksestaan tulla uusintakatsastukseen edellisenä päivänä ennen 24:00. Uusintakatsastukseen on tuotava sama moottoripyörä mikä on katsastettu kilpailun katsastuksessa ennen kilpailua, kilpailun katsastaja tarkistaa runkonumerot. Runkoa lukuunottamatta muita osia saa vaihtaa katsastusten välillä.
Lauantain osuuden jälkeen moottoripyörä on jätettävä yöksi suljettuun varikkoon.
Tässä kilpailussa annetaan aikarangaistuksia SML:n enduro- sääntöjä ankarammin seuraavista tilnteista:
Ajaminen yleisessä liikenteessä käyttäen kypärävaloa, aikarangaistus 100 sekuntia.
Ylinopeus 1-10 % aikarangaistus 2 minuuttia
Ylinopeus 11-20 % aikarangaistus 4 minuuttia
Ylinopeus 21-30 % aikarangaistus 6 minuuttia
Ylinopeus 31-40 % aikarangaistus 10 minuuttia
Ylinopeus 41 % tai enemmän kilpailusta poissulkeminen
Liikennettä vaarantava ohitus liikenteessä, aikarangaistus 4 minuuttia.
Siirtymäosuuksien aikataulut on laadittu siten, että liikennesääntöjä noudattamalla seuraavalle AT-asemalle ehtii ilman aikarangaistuksia. Jos keliolot muuttuvat siten, että turvallinen ajaminen edellyttää hiljaisempaa vauhtia liikenteessä, tuomaristo voi myöntää siirtymäosuuksille lisää aikaa.
Lisämääräys kokonaisuudessaan: http://kisat.moottoriliitto.fi/kutsujenlisatiedot/14d3137461_78EN12HMK…