Paluu viime vuoteen

Teksti
Espanjassa lentää vettä myös tänä vuonna maastokokeilla.
Kuva
Future7media
Vain viikko ehti kulua, kun enduron MM-sarja jatkuu jälleen. Nyt ollaan viime vuodelta tutuissa maisemissa, Espanjan Santiago de Compostelassa.

Espanjan luoteisosassa sijaitseva Santiago de Compostela on tuttu paikka endurokuljettajille viime vuodelta, mutta tämä A Corunan maakunnassa sijaitseva Galician itsehallintoalueen pääkaupunki on varmasti kuuluisampi muista asioista. Onhan kyseessä Euroopan kuuluisin pyhiinvaelluskohde.

Kilpailijamäärässä on tapahtunut pientä kasvua edelliseen Portugalin kisaan verrattuna. Tällä kertaa ilmoittautuneiden määrässä päästään sentään yli sadan, kun lähtöluettelossa on yhteensä 101 nimeä. MM-sarjan tulevaisuus ei todellakaan hyvältä näytä, mutta kuten usein olen todennut, ehkä laatu korvaa määrän.

Kilpailu noudattaa pitkälti viimevuotista kaavaa. Kilpailukeskuksena on tuttu San Lazaro -stadion, jonka vieressä ajetaan myös perjantai-illan supertesti, samoin lauantai- ja sunnuntaipäivien extremetesti. Crossi-ja endurotestit sijaitsevat viime vuoden tapaan muutaman kilometrin päässä kilpailukeskuksesta sijaitsevalla A Sionllan teollisuusalueella. Kierroksella on pituutta 65 kilometriä ja reitti kierretään kolmeen kertaan. Perjantain supertesti käynnistyy kello 20:00 Suomen aikaa. Lauantaina ja sunnuntaina kisa käynnistyy kello 10:00 ja maaliin saavutaan kello 17:00 jälkeen.

Suosikit

EnduroGP-luokassa Brad Freeman katkaisi Steve Holcomben kolmen kisan voittoputken ja janoaa varmasti toista voittoa. Kaksikko lieneekin se, joka vahvimmin myös täällä voitosta taistelee. Alex Salvini osoitti vauhdin olevan Portugalissa kohdallaan ja on vahva ehdokas podiumille, jonne tähtäävät varmasti myös Daniel McCanney, Eero Remes ja Christophe Charlier. Unohtaa ei pidä myöskään Portugalissa kokonaan pisteittä jäänyttä Loic Larrieuta, jolla on varmasti halu ottaa täältä mahdollisimman korkeat MM-pisteet.

Enduro1-luokassa Brad Freeman on voittanut kaikki neljä kisapäivää ja alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ajamalla ei kukaan Freemania voita. Tutut nimet, Matteo Cavallo, Davide Guarneri ja Tomas Oldrati jahtaavat täälläkin podiumpaikkaa. Pakkaa saattaa tulla sekoittamaan Kirian Mirabet, joka ajoi Portugalissa neljänneksi.

Enduro2-luokassa Alex Salvini otti kaksi päivävoittoa viikko sitten ja nousi sarjan pistejohtoon. Tuota johtopaikkaa lähtevät horjuttamaan Christophe Charlier ja Portugalissa hieman epäonnistunut Eero Remes. Loic Larrieu on varmasti sisuuntunut kahdesta edellisestä nollapäivästä ja hakee nyt podiumpaikkaa. Mitä sitten tekevät Benjamin Herrera ja Giacomo Redondi? Kumpikin omaa onnistuessaan mahdollisuudet podiumille.

Enduro3-luokassa Steve Holcombe ajaa voittoon ilman epäonnea ja Daniel McCanney on luokan kakkonen, kuten kaikissa tämän kauden kilpailuissa. Valitettavaa on jälleen se, että isossa luokassa taas vain viisi kuljettajaa. 

Juniorit

Junior1-luokassa Andrea Verona on ajanut neljä päivävoittoa ja mikäli mitään ihmeellistä ei tapahdu, voittoja on sunnuntai-illalla kuusi. Muista podiumpaikoista sen sijaan ajaa useampikin kuljettaja. Teophile Espinasse, Wil Ruprecht, Thomas Dubost ja Matthew van Oevelen käyvät tiukkaa kisaa keskenään ja tuota joukkoa lähtee sekoittamaan Roni Kytönen, joka oli jo Portugalissa kumpanakin päivänä hienosti neljäs. Kisaan starttaa myös Eemil Helander, mutta Portugalin treeneissä loukkaantunut ranne ei varmasti anna Yamaha-kuljettajan näyttää parasta osaamistaan.

Junior2-luokassa Enric Franciscolla on alla kolmen voiton putki, jota mies mielii kotikisassaan jatkaa. Tuon putken haluaa puolestaan katkaista Jack Edmondson, joka on ollut kolmessa edellisessä kisassa toinen. Kolmannessa palkintopallipaikassa ovat vahvimmin kiinni Leo Le Quere, Ruy Barbosa, Krystof Kouble ja Emanuele Facchetti.

Youth-luokassa Hamish Macdonald on ollut voittamaton tällä kaudella ja on ykkössuosikki täälläkin. Kolmen kärjestä hakevat paikkaansa myös Claudio Spanu, Matteo Pavoni, Alejandro Navarro Huertas, sekä luonnollisesti Hugo Svärd, jolla on hyviä muistoja juuri täältä viime vuodelta. Silloin napsahti tilille uran paras MM-sijoitus, kun Svärd ajoi sunnuntaina toiseksi.