Päitsin maastokokeiden tilanne
Kevään kohokohtaan on aikaa vielä reilut kaksi viikkoa ja säät ovat monin paikoin erittäin keväisiä. Me soitimme Päijänteen ympäriajon ratamestarille ja tiedustelimme lyhyesti maastokokeiden tilannetta.
Jouni Koutonen, miltä maastokokeet vaikuttavat tällä hetkellä?
Tällä hetkellä näyttää siltä, että pystymme ajamaan kaikki maastokokeet suunnitelmien mukaan läpi. Tietysti me toivomme yöpakkasia ja näyttääkin siltä, että niitä on viikonlopuksi ainakin jo luvattukin. Etelän alueen maastokokeilla ei tällä hetkellä ole juurikaan lunta, mutta Lahden yläpuolella lunta sitten onkin jo.
Lauantaina maastokokeet pysyvät varmasti hyvinä, enkä näe niitä ongelmina. Sunnuntain osalta teemme päätöksiä lähempänä kilpailua. Siellä saatetaan joutumaan lyhentämään joitakin pätkiä.
Kaikki maastokokeet on nyt kunnolla aukaistu ja osa on laitettu jo ajokieltoon, jotta ne eivät kulu turhaan ennen kilpailua.
Missä vaiheessa mahdollisista maastokokeiden lyhentämisistä päätetään ja millä perustella päätökset tehdään?
Lähtökohta on, että Päitsille ei lähdetä upottamaan tai kantamaan pyörää. Jokaisella maastokokeella on omien kerhojen 0 –pyörät, sekä myös meidän 0 –pyörät. He tekevät viimeiset päätökset. Muuten kaikki päätökset pyritään tekemään kilpailua edeltävällä viikolla. Kaikille maastokokeen järjestäjille on annettu ohjeeksi, että mahdolliset kiertoreitit katsotaan jo nyt valmiiksi.
Kilpailu on muutenkin kuljettajille tarpeeksi raskas ja haluamme senkin vuoksi tehdä reitistä kaikille ajettavan.
---
Päijäteen ympäriajo 2015
80. Päijänteen ympäriajo järjestetään jälleen perinteistä kunnioittaen, mutta luvassa on myös muutamia uudistuksia. Suuri suomalainen seikkailu starttaa 21.3. Vierumäeltä, josta se kulkee Padasjoen, Kuhmoisten, Jämsän, Jyväskylän, Joutsan ja Sysmän kautta takaisin Vierumäelle yötauolle. Sunnuntaina kilpailijat ajavat Lahden ja Mäntsälän kautta maaliin Helsinkiin. Reitin yhteispituus on noin 770 kilometriä.
Mukana ovat seuraavat luokat:
– SM-luokat: A, B ja U20
- Veteraani V50, V40 ja C
- Kunto, Classic ja Pariajo
Kilpailun ilmoittautumisaika päättyy keskiviikkona 4.3.2015 klo 22:00.
Ilmoittautuminen:
http://fin-enduro.com/hmk/paitsi/
Xracing