Päitsin järjestelyt on keskeytetty

Xracing uutisoi kaksi viikkoa sitten ensi kauden enduron SM-sarjan muutoksista. Yksi muutoksista oli se, että sarjassa ajettaisiin yksi talviosakilpailu ja neljä kesäosakilpailua. Tästä rivein välistä on luettavissa, että Päijänteen Ympäriajolla ei tulisi olemaan SM-arvoa ensi vuonna.

Tämä asia on Xracingin tietojen mukaan yllättänyt Päijänteen Ympäriajon järjestäjät. Ensimmäisen kerran 85- vuotta sitten järjestetyn kilpailun yhteistyöneuvotteluissa on oletettu, kilpailun olevan entiseen tapaan SM-osakilpailu ja sopimukset on neuvoteltu sen pohjalta.

Kilpailun budjetti on tietojemme mukaan n. 70 000 – 90 000 euroa ja siitä noin puolet tulevat yhteistyökumppaneilta. Koska varmuutta kilpailun SM-arvosta ei ole, on kilpailun järjestäjät keskeyttäneet järjestelyt ja he odottavat moottoriliiton päätöstä asiasta.

Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist kommentoi asiaa seuraavasti. - Hallitus on painostanut lajiryhmää viemään enduron SM-sarjaa lajia eteenpäin ja kansainväliseen suuntaan. Kilpailukalenteri lyödään lukkoon marraskuun loppuun mennessä. Hallitus ei kuitenkaan tule kävelemään yli lajiryhmän yli ehdotuksissa, koska on itse ajanut muutoksia eteenpäin, Öjunqvist kertoo.

Mikäli Päijänteen Ympäriajon järjestäminen vaatii SM-arvon, heittää Ljunqvist ehdotuksen ilmoille. - Jos kilpailun rahoituksen järjestäminen vaatii SM-arvon todistetusti, niin voimme muokata Päitsille uudenlaisen SM-arvon. Voisimme kehittää vaikka pitkien enduroiden SM-arvon ja sellainen voitaisiin mahdollisesti Päitsille myöntää. Meidän täytyy keskustella asiasta Päitsin järjestäjien kanssa asiasta. Meillä on itseasiassa sovittu moottoriliiton hallituksen kokous ensi viikolle, johon HMK on kutsuttu keskustelemaan asiasta, Ljunqvist päätti.

Jani Hovi / Xracing