Orimattila johtaa ennen viimeistä erää

Harri Kullas voitti Hyvinkäällä toisen kisaerän 24 sekunnin turvin.
Kuva
Jani Hovi.
Orimattilan Moottorikerho johtaa kerhojoukkueiden SM-kilpailua ennen viimeistä erää.

Toisen SM-erän startissa nähtiin ensimmäiset kierrokset hienoa taistelua Emil Silanderin ja Harri Kullaksen välillä. Lopulta Silander joutui myöntämään Kullaksen nopeammaksi ja VMK:n ykköskuljettaja ajoikin erävoittoon ennen Lohjan Silanderia. Orimattilan Juuso Matikainen ajoi hyvän erän ja oli kolmas. Tampereen Tomi Siro oli neljäs ja Orimattilan Mauno Nieminen viides. 

Kun toisen erän jälkeen lasketaan tuloksia yhteen, on tilanne mielenkiintoinen. Tällä hetkellä tuloksia voi vielä laskea kahdella eri tavalla. Jos lasketaan tilannetta sen mukaan, että neljän ajetun erän jälkeen jokaiselta joukkueelta vähennetään huonoin eräsija (niin kuin lopputuloksissa tehdään) on kärjessä Orimattilan Moottorikerho 11 sijoituspisteellä. Toisena on Vantaan Moottorikerho ja Lohjan Seudun Moottorikerho, joilla on molemmilla 15 pistettä. Tampereen Motocross on neljäntenä ja heillä on vain piste enemmän kuin Vantaalla ja Lohjalla. Turun Moottorikerho on viidentenä 30 pisteellä.

Viimeisessä erässä Orimattilalta on radalla Matikainen ja Valtteri Malin. Vantaalta puolestaan Kullas ja Miro Sihvonen, Lohjalta Silander ja Teemu Makkonen, sekä Tampereelta Siro ja Jere Haavisto. Vantaan osalta tilanne on aika selvä, eli käytännössä molempien heidän kuljettajien on pakko olla aivan kärjessä. Mikäli Kullas ja Sihvonen ottavat kaksoisvoiton, voittaa VMK mestaruuden, vaikka Orimattilan Matikainen ja Malin olisivat kolmas ja neljäs. Muiden joukkueiden osalta tilanne onkin yhä edelleen todella avoin, joten edessä on mielenkiintoinen viimeinen erä.

Epävirallinen pistetilanne:

  1. OriMK 11
  2. VMK 15
  3. LoSMK 15
  4. TamMC 16
  5. TMK 30
  6. ASMP 36
  7. OriMK2 44
  8. TamMC2 53
  9. SiMK 55
  10. VMK2 56

Jokaiselta joukkueelta on vähennetty huonoin sija pisteistä pois.