Nuoret suomalaiset Italiassa

Hermanni Haljala ajaa viikonloppuna ensimmäisen kilpailunsa TM:n ohjaimissa.
Kuva
Jani Hovi
Tulevana viikonloppuna monien suomalaisten katseet suuntautuvat myös Italiaan, jossa neljä suomalaista nuorta kuljettajaa ajaa kovatasoisissa kilpailuissa.

Motocrossin Italian kansainvälinen mestaruussarja jatkuu viikonloppuna Sardiniassa Algheron radalla. Kilpailu vilisee maailmantähtiä, kun muun muassa Jorge Prado, Romain Febvre, Glenn Coldenhoff ja Jago Geerts asettuvat puomin taakse. Suomalaisista kilpailussa mukana nähdään viime viikonlopun tapaan Matias Vesterinen ja Kasimir Hindersson. Vesterinen taistelee MX2-luokassa yhdessä tehdaskuljettajien Geertsin ja Mattia Guadagninin kanssa. Hindersson sen sijaan ajaa MX125-luokassa.

Enduron puolella Italiassa kaasutellaan puolestaan paikallisen mestaruussarjan avauskilpailu sunnuntaina Passiranossa, lähellä Bresciaa. Kilpailussa mukana nähdään kaikki Italian huiput ja heidän lisäkseen muiden muassa Steve Holcombe, Brad Freeman, Joe Wootton, Theo Espinasse, Danny McCanney ja Will Ruprecht. Suomalaisista kisassa mukana ovat Roni Kytönen ja Hermanni Haljala. Yhteensä Italian avauskilpailussa mukana nähdään peräti 391 kuljettajaa.

Kommentit

Lähettänyt PETTERI LEPPÄNEN : Su, 03/07/2021 - 12:14

Näkyy jossain livenä?

Kieli
suomi