Nuoret jatkaa kuudentena
Sixin toinen päivä Chilessä kaasuteltiin samalla reitillä kuin maanantainakin, joten luvassa oli syvää pölyspooria ja muutenkin haastavaa reittiä. Päivään mahtui kuusi maastokoetta ja maanantain tapaan ajoaikaa niille kertyi vajaa tunti.
Suomen nuorten maajoukkue jatkoi tasaista menoa ja on kilpailussa toisenkin ajopäivän jälkeen kuudentena. Ero kärjessä olevaan Italiaan on jo yli 12 minuuttia. Italian joukkue ajoi tiistaina omalla tasollaan ja repi eron kolmantena olevaan USA:n joukkueeseen jo lähes kolmeen minuuttiin. Ranska on kolmas ja se on Italiaa perässä 5:40. Suomen ja mitalisijan välissä ovat vielä Australia ja Chile.
Kytösellä hyvä vauhti päällä
Maanantain tapaan Roni Kytönen oli joukkueemme nopein kuljettaja. Kytönen on kahden ajopäivän jälkeen E1-luokassa yhdeksäntenä ja yleiskilpailussa 39.
- Päivä sujui aika lailla maanantain tapaan. Tasaista ajoa ja yhdet lipat mahtui päivään. Pöly ei ollut tänään niin suuri ongelma, kun lähtöpaikka oli parempi. Pari kertaa tuli silti ajettua kurvit suoraksi, kun en pölyn takia nähnyt mitään, Kytönen kertoi.
Antti Hänninen oli tiistaina joukkueemme toiseksi nopein kuljettaja. Kahden ajopäivän jälkeen Hänninen on E2-luokassa 28. ja yleiskilpailussa 57.
- Tänään ajo tuntui paljon paremmalta, mutta pöly haittasi aika paljon. Tälle päivälle vaihdoin välitystä pyörään ja se tuntuikin paljon paremmalta. Huomenna päästään ajamaan uusille pätkille, mikä on hyvä asia, Hänninen kertoi.
Eemil Helander ei ollut täysin tyytyväinen toiseen päivään. Helander on tiistain jälkeen E1-luokassa 13. ja yleiskilpailussa 56.
- Tänään ei ollut ajollisesti niin hyvä päivä kuin eilen. Takajarrun kanssa oli ongelmia melkein koko päivän ajan ja siihen jäi vielä korjattavaa keskiviikon aamuhuoltoon, Helander kertoi.
Australia johtoon
World Trophyn puolella Australia siirtyi puolentoista minuutin erolla USA:n edelle. Australian päivä oli hyvä, sillä Daniel Milner oli päivän nopein kuljettaja ennen joukkuetoveriaan Daniel Sandersia. Huonoa Australian päivässä oli puolestaan se, että Lyndon Snodgrass joutui keskeyttämään kilpailun. Näin ollen joukkueen kaikkien jäljellä olevien kuljettajien tulos lasketaan mukaan, joten virheisiin ei ole varaa. Italia on kilpailussa kolmantena, 3:23 Australiaa perässä.
Naisten kilpailussa Australia pitää johtoa hallussaan yli kolmen minuutin erolla USA:n joukkueeseen. Espanja on kolmantena.
Sixin yleiskilpailun johtopaikkaa pitää yhä hallussaan Taylor Robert. Milner on hänestä kuitenkin vain kolmen sekunnin ja Sanders 12 sekunnin päässä.
Kerhojoukkueiden puolella Dynaset-joukkueen Reijo Karppinen ajoi tasaisesti päivän ja jatkaa kerhojoukkueiden yleiskilpailussa sijalla 230. Jukka Pylvään päivä ei sujunut sen sijaan toivotulla tavalla, hänen pyöränsä sammuttua metsään. Pylväs sai pyörän onneksi varikolla kuntoon ja ehti katsastaa sen uudelleen. Näin ollen hän pääsee starttaamaan keskiviikkona kisaan mukaan.
World Trophy, tilanne:
1. Australia
2. USA +1:31
3. Italia +3:23
4. Ranska +5:22
5. Espanja +5:36
Junior World Trophy, tilanne:
1. Italia
2. USA 2:47
3. Ranska +5:40
4. Australia +7:02
5. Chile +7:57
6. Suomi +12:17
Woman World Trophy, tilanne:
1. Australia
2. USA +3:14
3. Espanja +9:15
4. Ranska +13:26
5. Ruotsi +24:49
Xracing