Nikkilä palaa radalle Torniossa

Edellisen kerran 14 vuotta sitten Tornion radalla kilpaa ajaneen Nikkilän kilpailuvietti vei voiton ja tamperelainen on ilmoittautunut mukaan ensi sunnuntaina ajettavaan MX1 -luokan SM-osakilpailuun Torniassa.

- Olen pohjoisessa muutenkin leirillä ja päätin lähteä samalla ajamaan kilpaa. Kilpailuvietti mia on yhä tallella, eikä tässä muutakaan luokkaa mie ole, niin lähdetään nyt testaamaan itseä SM-osakilpailuun, Nikkilä kertoo.

Pari kertaa viikossa harjoitteleva Nikkilä lopetti aktiiviuransa jo muutama vuosi sitten, eikä lähde tavoittelemaan kuuta taivaalta.

- Ensisijaisesti lähden pitämään hauskaa sinne ja ajamaan kilpaa. Mie on sama, ajanko kilpaa jonkun kanssa sijasta viisi tai kaksikymmentä viisi. Sijoituksilla ei ole mitään merkitystä. Uskon pystyväni ajamaan parin kierroksen ajan lujaa, mutta kun ajotunteja ei ole paljon alla, en jaksa kisarytmissä pidempään, Nikkilä selvittää.

Myös Karkkilassa puomin taakse asettuva Nikkilä ei aseta tulostavoitteita.

- Luulisin, että olen tämän hetken ajollani jossain sijoilla 15 – 20, Nikkilä päätti.

Xracing