Nikander euroopanmestariksi!
Roni Nikander kaasutteli voittoon Slovakiassa, kun jaossa oli kauden toiseksi viimeiset pisteet enduron EM-sarjassa. Ennen huomenna ajettavaa loppucrossia, Nikander johtaa sarjaa 22 pisteen erolla ja varmisti näin ollen mestaruuden jo ennen viimeistä päivää. - Ajo parani eilisestä, tasaisemmat ajat ja parempia kuin eilen. Tyytyväinen päivään ja kauteen. Kovalla alustallakin vauhti riittää jo eurooppalaisille kuskeille. Enduro- ja extremetestit sujuu hyvin, crossilla tulee pientä häviötä vielä. Ja mestaruus varmistettu jo ennen loppucrossia, kertoi tuore mestari päivän päätyttyä.
Myös mestaruutta jahtaava Marita Nyqvist joutui tänäänkin antamaan periksi Saksan Heike Petrickille. Näin ollen Nyqvist starttaa huomenna ajettavaan loppucrossiin kahden pisteen johtoasemasta. Kun voitosta saa 20 pistettä ja toisesta sijasta 17 pistettä, loppucrossin sijoitukset tulee ratkaisemaan mestarin. - Samanlainen päivä kuin eilinen. Tasaisen varmaa, mutta viimeinen puristus puuttuu kun ei ole päässyt tällaista maastoa harjoittelemaan. Extreme sujuu hyvin, mutta enduro- ja crossitestillä häviän liikaa. Huomenna lähdetään edelleen pitämään pistejohdosta kiinni ja ottaa mestaruus kotiin tuomisena, Nyqvist kertoi.
Nuorten E1-luokassa ajava Kimmo Hurri oli tänään yhdeksäs, ei ollut tyytyväinen päiväänsä. - Huono päivä alusta loppuun. Aamulla olin unessa, eikä saanut rytmiä ajoon. Oikeastaan katastrofaalinen toinen kierros. Puuhun törmäämisessä extremellä loukkasin sormea ja sen lisäksi seuraavalla siirtymällä ennen crossia takajarru rikkoontui. Maaliin kuitenkin päästiin ja huomenna jahdataan pisteiden 5. sijaa takaisin itselle, Hurri kertoi.
Alle 20 -vuotiaiden luokassa ajava Antti Kujanpää kaasutteli tänään myös sijalle 9. - Päivästä jäi taas hyvä mieli ja tuli paljon oppia ja kokemusta. Niin kovaa mentiin kuin pystyi, uskalsi ja osasi, Kujanpää kertoi.
Veteraaneissa Tommi Jarkkola oli jälleen suomalaisten nopein, sijallaan 9. - Ihan kiva päivä, vika kierros meni parhaiten. Ja päästy kisa ilman AT-minuutteja.
Reijo Karppisen sijoitus oli puolestaan 14. - Hyvällä safarimeinigillä jatkettu ajoa. Kisa ajettu yksillä renkailla, ilman suodatinta vaihtamatta ja samoilla varusteillakin. Crossitestillä tuli hieman viihdytettyä yleisöä voimisteluliikkeillä, kertasi Karppinen päiväänsä.
Jani Hovi / Xracing
Kuljettajien kommentit: Marko Koskela
Kuvat: Niklas Nordblad