
Neste SM Motocross ajettiin Heinharjun uudistetulla radalla
Kisoissa puomin takaa starttasi kaikkiaan 231 kuljettajaa. Lauantaina oman kilpailunsa ajoivat kansalliset luokat MXC/B, MXJ ja MXB. Sunnuntaina startti vuorossa oli SM-luokka MX2, Suomen Cupin luokat MXV45, MXV35 ja MXV55 ja kansallinen MXD.
Yksi sunnuntaipäivän seuratuimmista kuljettajista oli varmasti jalkapallovalmentaja Sami Hyypiä, jonka tavoitteena oli ajaa MXV35-luokassa molemmat erät varmasti maaliin.
Stigell ylivoimainen
MX2-luokan toisessa SM-osakilpailussa nähtiin 43 kuljettajaa, joten aika-ajojen lisäksi ajettiin myös Last Chance erä, josta kymmenen parasta pääsi vielä mukaan kisaeriin. Ensimmäisen SM-osakilpailun jälkeen oltiin SM-sarjan osalta tilanteessa, jossa Stigell johtaa, Keljo on toisena ja Sihvonen kolmantena.
Helsingin Moottorikerhon Henric Stigelin voittoputki jatkui Kuopiossa ja hän ajoi tänään reilulla kaulalla voittoon kummassakin erässä. Toiseksi SM-osakilpailussa sijoittui Aki Manninen Hyvinkään Moottorikerhosta ja kolmannen sijan päivän kisassa vei samaa kerhoa edustava Lari Jukola.
- On hyvä fiilis kisan jälkeen ja kaksi erävoittoa oli tavoitteenakin, kun tonne lähdettiin ja ne saatiin ja se on ihan hyvä juttu. Ajo ei kuitenkaan ollut koko aikaa kauheen hyvää, että ois voinut olla parempaakin, varsinkin toi tonen erä oli aika jäykän tuntuista ajoa. Ei ollut sellasta rentoa ja sellasta, mutta ihan hyvä fiilis. Kuopion uusi rata on aika kova vauhtinen ja vähän erilainen kun perinteiset radat, mutta ihan magee. Siinä on ehkä vähän liikaa kiviä, mutta jos kivet sais pois ni se ois oikeen hyvä. Se on profiililtaan hyvä, mutta hyppyrit vois olla vähän isompia. Pyörä toimi tänään hyvin ja vähän jännitti, että miten uudet iskarit toimii, mutta hyvin ne toimi, eikä ollut mitään ongelmaa, Stigell kommentoi hienosti onnistunutta päiväänsä.
- Hyvä fiilis tämän päivän kisan jälkeen, pisteissä noustiin kakkoseksi ja meni paljon paremmin mitä Lappeenrannassa, että olen tosi tyytyväinen. Toisessa erässä sain hyvän lähdön ja johdinkin 4-5 kierrosta ja ajollisestikkin se oli parempi, vaikka ekassa erässä käteni ottikin kipeetä ja se rupesi sitten häiritsemään toisen erän loppussa. Rata meni todella pahaan kuntoon, siellä oli aika paljon reikää ja kiveäkin jonkun verran, mutta radan profiili on makee, kertoo Manninen päivästään Heijoen radalla.
MXC/B-luokkaan oli ilmoittautunut 30 kuljettajaa, joista kaikki nähtiin puomilla lauantaina. Kilpailusta muodostui kahden kuljettajan taistelu. Mauno Nieminen Kouvolan MC:stä vei kuitenkin luokan voiton lopulta. Hän voitti toisen erän ja oli ensimmäisessä toinen. Toiseksi ajanut Hyvinkään Moottorikerhon Wiljam Malinen ajoi samat sijoitukset voittaen ensimmäisen erän ja ollen toisessa toinen. Samoilla pisteilla ja sijoituksilla kokonaiskilpailun paremmuuden ratkaiseen viimeisen maaliin ajetun erän tulos. Kolmannen sijan vei Hermanni Haljala Jämsän Seudun Moottorikerhosta.
MXJ-luokan voitti kummatkin erät voittanut Karl-Robert Reinike Helsingin Moottorikerhosta ja hän vei näin täydet 50 pistettä. Toiseksi ajoi Ere Kettunen Kuopion Moottorikerhosta ollen kummassakin erässä kolmas. Kolmannelle sijalla ajoi kokonaistuloksissa myös järjestävä kerhoa edustanut Antti Ahtila.
MXB-luokassa Esa Pellikka Kainuun Moottorikerhosta ajoi varmasti kummassakin erässä toiseksi, vieden näin yhteistuloksissa ykkössijan. Toiseksi ajanut Hyvinkään Moottorikerhon Jere Lehtiö puolestaan voitti toisen toisen erän, mutta oli ensimmäisessä erässä vasta sijalla 12. Kolmannen sijan MXB-luokassa vei Santeri Saarinen Keski-Suomen Moottorikerhosta samoilla pisteilla Lehtiön kanssa.
MXD-luokkassa ajoi 13 naista. Heistä kovinten pyöräänsä käskytti päivän lähdöissä Sanna Kärkkäinen voittaen kummatkin erät KTM:llään. Padasjoen Moottoriurheilijoita edustava Hanna Mertsalmi ajoi toiseksi päivän kummassakin erässä, mistä sijoituksena toinen sija. Kolmas tila tänään Kuopiossa meni Hyvinkään Moottorikerhon Ria Virtaselle.
MXV55-luokassa kummankin erän kolmen kärki oli sama. Voittoon ajoi kummassakin erässä reilun puolen minuutin kaulalla Mauri Mäkinen Pohjois-Karjalan Moottorikerhosta. Jukka Penttinen Hyvinkään Moottorikerhosta ajoi kakkoseksi Suzukillaan. Jorma Autio oli kolmas Ylivieskan Moottorikerhosta.
MXV45-luokan voitti tänään Pasi Virtanen Hyvinkään Moottorikerhosta. Toinen sija meni Mikko Karhulle Kuopion Moottorikerhosta ja kolmas oli tänään yhteistuloksissa Matti Sipilä Kangasalan Moottorikerhosta vieden vielä viimeisen erän voiton.
MXV35-luokan nopeinta kyytiä piti tänään Aleksander Wiik Sipoon Moottorikerhosta. Jarno Mattila oli toinen ja kolmanneksi kaasutteli Markus Jaakola Oulun Moottorikerhosta. Sami Hyypiä pääsi kisassa tavoitteeseensa ollen luokan 24. maalissa.
Minna Valonen