Myöhänen vie jälleen mestaruuden?

Timo Myöhänen matkaa kohti Suomen mestaruutta.
Kuva
Jani Hovi
Timo Myöhäselle on tarjolla sunnuntaina jälleen trialin Suomen mestaruus.

Trialin kauden viimeinen SM-osakilpailu taiteillaan sunnuntaina Kirkkonummella, osoitteessa Båtvikintie 18. Kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 59 kuljettajaa ja heistä seitsemän ajaa SM-luokassa. Kilpailu käynnistyy klo 10:01 ja SM-luokan kuljettajat starttaavat reitille hieman ennen kello yhtätoista. Ajoaikaa päivälle on varattu viisi tuntia ja 30 minuuttia.  

Hämeen Moottorikerhon Timo Myöhänen lähtee päätöskilpailuun sarjan pistekärjessä ja lähes kaikki varmasti odottavatkin Myöhäsen kuittaavan jälleen mestaruuden itselleen. Myöhäsen pistejohto on seitsemän pistettä ennen kauden päätöstä, eli hallitsevan mestarin pitää sijoittua Kirkkonummella vähintään neljänneksi, jotta varmistaa mestaruuden. Kun mietitään Myöhäsen sijoituksia SM-sarjassa menneiden vuosien ajalta, niin tämän pitäisi olla itsestään selvyys. Mutta kun kyseessä on moottoriurheilu, niin kaikki on mahdollista.

Toisena Myöhäsen takana pisteissä on Niko Nurmio, joka voitti kauden edellisen kilpailun. Kolmantena majailee puolestaan konkari Jussi Haapanen, joka on 10 pistettä Nurmion perässä. Max Parkkonen on sarjassa neljäntenä, 10 pistettä Haapasesta.

SM-luokan lisäksi Suomen Cup-mestarit selviävät TR2, TR3J, TR4, TR5, TR3, TR4V- ja TR5J-luokissa.

Alla kilpailun lähtölista.

TR1:

  • Haapanen Jussi
  • Nurmio Niko
  • Timo Myöhänen
  • Arttu Sämpi
  • Anton Parkkonen
  • Max Parkkonen
  • Samuel Jääskeläinen

TR2:

  • Selin Vilkku
  • Kaunisto Veeti
  • Aaro Sämpi
  • Vilkku Selin

TR3:

  • Kyöstilä Ari
  • Leskinen Peetu
  • Pertti Teräsahde

TR3J:

  • Ruotsalainen Manu
  • Hakuni Aapo
  • Eelis Jääskeläinen

TR4:

  • Kuuslampi Simo
  • Michelis Daren
  • Maron Mangusson
  • Ott Holger Ross
  • Daren Michelis
  • Egert Kimmel
  • Okko Päivinen

TR4V:

  • Eräkare Jorma
  • Pajunen Pasi
  • Eräkare Raimo
  • Harri Oittinen
  • Teppo Paavola

TR5:

  • Nylund Järgen
  • Lehti Mika
  • Hämäläinen Tomi
  • Emil Tapiala
  • Tommy Lind
  • Priit Ross
  • Joonas Hermans
  • Aarno Törmälä
  • Harri Heinikainen

TR5J:

  • Hakuni Erkki
  • Rehe Joel
  • Juho-Pekka Reijo
  • Erik Tapiala
  • Jimi Saarela
  • Marten Aarma
  • Stig Ross
  • Vilho Eskola
  • Sebastian Tuisk

TR6:

  • Cecilia Alameri
  • Teele Mäerand
  • Helen Mäerand
  • Heitti Tuisk

TR6J:

  • Eino Marttila
  • Einar Tapiala
  • Oona Sämpi
  • Pia Anete Rebane
  • Panu Malmberg

TR7J:

  • Mattsson Emil
  • Aksel Rauhansalo