Myöhänen taituroi voittoon Riihimäellä

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Trialin toinen SM-osakilpailu tarjosi tiukan voittotaistelun, joka ratkesi Timo Myöhäsen eduksi vasta viimeisellä kierroksella.

Trialin SM-sarjan toinen osakilpailu taituroitiin Riihimäellä Puujaan maastoissa. Kilpailun järjestänyt Riihimäen Enduro Seura oli laatinut 11 jaksoa sisältävän reitin, joka kierrettiin kolmeen kertaan.

Ensimmäinen kierros osoitti, että odotettavissa olisi tiukka kisa voitosta. Timo Myöhänen selvitti kierroksen vain viidellä virheellä. Jussi Haapanen ei ollut mukana sarjan ensimmäisessä kisassa, mutta nyt konkari oli mennyt talliin, pyyhkäissyt pölyt GASGASin päältä ja tuli mukaan. Vanhasta muistista Haapanen selvitti avauskierroksen vain kuudella virheellä. Niko Nurmio oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena, potkittuaan maata 12 pisteen arvoisesti. Neljännestä sijasta kisasivat tosissaan Anton Parkkonen, Max Parkkonen ja Samuel Jääskeläinen. Kaikilla oli 23 pistettä.

- Johdin vain pisteellä joten vaikutti siltä, että tulee kova kisa, Myöhänen arveli.

Toisella kierroksella Haapanen oli tekemässä todellista yllätystä hakiessaan tukea maasta 10 pisteen arvoisesti. Nurmio selvitti kierroksen 14 virheellä ja hallitseva mestari Myöhänen oli vasta kolmanneksi paras 15 virhepisteellään, mahtuipa joukkoon yksi viitonenkin. Näin viimeiselle kierrokselle lähdettiin Haapasen johtaessa neljän pisteen turvin ennen Myöhästä.

- Nyt oli neljän pisteen tappioasema. Koska satoi aivan kaatamalla, niin otti vähän aikaa, ennen kuin pääsin siitä jyvälle, Myöhänen totesi.

Viimeisellä kierroksella Myöhänen oli itse varmuus. Nollia tuli kuin liukuhihnalta ja kun kierros oli valmis, oli kortissa vain neljä pistettä. Kun Haapanen sortui kahteen viitoseen ja kokonaissaldo kierrokselta oli 15 pistettä, kirjattiin voitto Myöhäselle. Haapanen oli kisan kakkonen ja kolmanneksi parhaat SM-pisteet taituroi Niko Nurmio.

- Koska keli muuttui vielä vaikeammaksi, niin tiesin, että nyt on ajettava omaa tarkkaa ajoa ja niin hyvin kuin pystyn. Se onnistuikin hienosti ja ajoin sen varmasti omalla maksimitasollani. Virhepisteitä ei tullut kuin neljä, niin se riitti hyvin voittoon. En olekaan koskaan ennen Riihimäellä ajanut, niin pääsin vasta viimeisellä kierroksella kunnolla sinuiksi kelin ja maaston kanssa. Oli kyllä ihan mukavaa maastoa. Jaksot olivat sellaisia perusjaksoja. Ei mitään älyttömän vaikeaa, mutta tarkasti ajettavaa. Sää antoi kyllä oman lisäsäväyksensä, mutta tykkäsin tosi paljon, Myöhänen kertoi.

Puujaassa ajettiin myös Suomen Cupin pisteistä kuudessa eri luokassa. Luokkavoittoihin ylsivät Mikko von Plato, Tommi Ahvala, Eelis Jääskeläinen, Ari Kyöstilä, Pertti Välinen ja Ossi Kiviranta.

Seuraavan kerran SM-pisteistä taituroidaan elokuun lopulla Nokialla.