MX2-mestari Silander täräyttää isolla pyörällä Tampere Supercrossissa

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Motocrossin MX2-luokan Suomen mestari Emil Silander kilpailee Tampere Supercrossissa marraskuun alussa, mutta pikkunelarin sijaan hänet nähdään pääluokassa isommalla pyörällä.

Team Motopalvelun kuljettaja ei ole vielä päättänyt, ajaako hän Tampereella 350- vai 450-kuutioisella nelitahti-KTM:llä 8.-9. marraskuuta. Kansainväliseen pääluokkaan hän joka tapauksessa osallistuu kotimaisista kuljettajista koostuvan Lites-pikkuluokan sijaan.

Silander on kilpaillut Tampere Supercrossissa kahdesti aiemmin, vuosina 2015 ja 2016. Hän haluaa tälläkin kertaa ehdottomasti osallistua kauden päätökseen.

- Tampereella on aina hieno tapahtuma, missä on kiva olla mukana. Kuskilistat eivät ole vielä varmoja, mutta tavoitteeni on ajaa molempina iltoina finaalissa ja taistella siellä kunnolla huippukuskien kanssa, Silander kertoo.

- Pidän nyt viikon tai pari taukoa ajamisesta, minkä jälkeen testaan kolmepuolikasta ja nelipuolikasta. Sen perusteella teen päätöksen, kummalla ajan Tampereella.

Silander suunnittelee harjoittelevansa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävään kilpailuun myös supercrosstyylisesti. Espoon Moottorikerhon kuljettajalla on tiedossaan yksi hiekkakuoppa, minne on tarkoitus rakentaa jenkkipattisuora juuri Tampere Supercrossin harjoittelua varten. Lisäksi Mannisten savipintainen supercrossrata kutsuu. Silander on myös kuullut huhuja, että Lappeenrannan supercrossrata kunnostettaisiin, jolloin MX2-luokan SM-kultamitalisti voisi käydä harjoittelemassa sielläkin.

- Supercross on sujunut minulta ennen hyvin, joten siinä mielessä olen luottavainen kisan suhteen.

EM-maajoukkuekilpailu hieno kokemus

Suomen miesten maajoukkue ajoi seitsemänneksi viime viikonloppuna Puolassa järjestetyssä motocrossin EM-kilpailussa. Silander oli EMX125- ja EMX250-luokan yhteisessä karsintaerässä seitsemäs ja finaalierissä 17:s sekä seitsemäs.

- Karsintaerässä oli siistiä huomata, että pystyin ajamaan pitkään kisaa kovien kuskien kanssa, Silander iloitsee.

- Ensimmäinen kisaerä oli sen sijaan floppi. Kaaduin ensimmäisellä kierroksella miehekkäästi, kun liukastelin hyppyristä ohi. En onneksi loukannut itseäni, mutta kaaduin sitten vielä myöhemmin uudestaan. Toiseen erään satoi vettä todella paljon ja radalle kaivautui pitkiä uria. Pystyin taistelemaan hyvin, mutta epähuomiossa yksi kuski pääsi toiseksi viimeisellä kierroksella ohi. En huomannut hänen olleen takanani.

Tampere Supercross & Offroad Expo järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa perjantaina ja lauantaina 8.-9. marraskuuta.