MX-liiga käynnistyi Honkajoella

MXC/B-luokan ensimmäisen A-finaalin startti.
Kuva
Jani Hovi
SML Loukko.com motocrossliiga pyörähti käyntiin tänään Honkajoella ensimmäisten erien merkeissä.

Puolipilvinen, mutta varsin viileä sää tervehti kuljettajia tänään aamulla Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa, Honkajoella. Tänään radalla nähdään MX65- ja MXC/B-luokkien lähdöt. MX65-kuljettajat mahtuvat kahteen erään, mutta MXC/B-luokassa nähdään kolme kisaerää. Päivän ensimmäiset erät käynnistyivät puolen päivän aikaan ja ne saatiin päätökseen hieman ennen kello kolmea.

MX65-luokan ensimmäisen erän A-finaalin kärkipaikkaa piti useamman kierroksen ajan Okko Ollila. Ollila putosi kuitenkin kärjestä viidennellä kierroksella ilmeisesti kaatumisen seurauksena ja oli maalissa lopulta viides. Erän voitto meni lopulta Samu Bärholmille. Nico Bystedt oli toinen ja Onni Kämäri kolmas. MXC/B-luokan ensimmäisen A-finaalin voitto meni suvereeniin tyyliin Aaro Mennalla. Ensimmäisessä kurvissa kaatunut Saku Mansikkamäki oli toinen ja Simo Koskinen kolmas.

Kilpailun aikataulu on hieman myöhässä ja toiset erät käynnistyvät 15:30.

Kilpailun täydelliset tulokset.