Mustoselle viides SM-kulta putkeen

Kuva
Matias Hirsimäki
Jesse Mustonen nappasi jo viidennen peräkkäisen Suomen mestaruutensta.

Speedwayn SM-finaali ajettiin lauantaina Haapajärvellä. Jesse Mustonen lähti jahtaamaan uransa viidettä perättäistä Suomen mestaruutta ja sen varkautelainen saavutti. Neljästä alkuerästä Mustonen ajoi maksimit 12 pistettä ja selvitti tiensä ykkösenä suoraan finaalierään. Ennakkoon kovin haastaja Antti Vuolas sitä myös oli ja selvitti tiensä toisena suoraan finaaliin menettäen pisteen ainoastaan Mustoselle. Semifinaalista finaaliin selvisivät Tero Aarnio ja Otto Raak.

Finaalissa Mustonen starttasi sisältä kärkeen ja piti paikkansa ykkösenä. Ruutulipun heiluessa uran viides peräkkäinen SM-kulta ja kaikkiaan 28. SM-mitali oli plakkarissa. Vuolas tarjosi finaalissa odotetun tiukan vastuksen mutta joutui tyytymään hopeaan. Aarnio ajoi viimeisen paikan podiumilla.

- Hyvä kisa, onnistunut suoritus ja mestaruus saavutettu, joten totta kai tyytyväinen olen. Antti tarjosi kotiradallaan odotetun kovan vastuksen. Finaalissa tiesin, että startti pitää saada ja sen jälkeen pitää järkevällä ajolla sisälinja kiinni. Ulkoa ei pysty ohittaan. Se onnistui juuri niin kuin piti. Pyörät toimi hyvin. Edellisessä Allsvenskan ottelussa löytyi toimivat palikat ja nyt pyörät kulkee, kommentoi Mustonen

 

Tulokset:

1. Jesse Mustonen, VRT 12+3 (3,3,3,3+3)

2. Antti Vuolas, HjMK 11+2

3. Tero Aarnio, KMMK 10+3+1

4. Otto Raak, VRT 9+2+0 (U23 SM-kulta)

5. Niilo Vuolas, HjMK 6+1

6. Jani Änkiläinen, VRT 7+0 (U23 SM-hopea)

7. Niko Hatva, WarkMPU 5 (U23 SM-pronssi)

8. Ossi Rantala, SeMK 5 (U23 4.sija)

9. Mattias Blom, HMK 3

10. Jere Kujanpää, SeMK 2 (U23 5. sija)

11. Jonne Suojanen, PMK 1