Motocenter sulkee ovensa

Motocenterin tarina käynnistyi vuonna 2005, jolloin toiminta starttasi liikkeen nykyisten tilojen ”takahuoneessa”. Heti alussa liike sai Yamahan jälleenmyynnin, jonka avulla toimintaa käynnisteltiin ja asiakassuhteita ryhdyttiin luomaan. Vuonna 2009 Motocenter sai lisäksi KTM:n jälleenmyynnin ja silloin oli myös aika laajentaa ja siirtyä nykyisiin tiloihin. Kuluneiden vuosien aikana Motocenter on panostanut paljon toimintaan ja tehnyt paljon töitä myynnin kasvattamisen eteen. Valitettavasti alan heikot vuodet eivät ole tukeneet myynnin kasvua ja kovasta yrityksestä huolimatta tulokset eivät ole olleet toivottuja.

- Olemme satsanneet toimintaan paljon ja tehneet paljon erilaisia toimenpiteitä. Siitä huolimatta emme ole saaneet sellaista markkinaosuutta, jonka olisimme halunneet. Offroad-puolella vakuutusasiat ovat vaikuttaneet negatiivisesti myynteihin. Samalla kun myynnit ovat laskeneet, on kilpailu kiristynyt ja katteet ovat pudonneet, Motocenterin omistaja Ari Salin kertoo.

Motocenterin toiminnan lisäksi Salin pyörittää myös Atlok-nimistä yritystä, joka on Suomen suurin vinssitoimittaja. Atlok myy samalla myös mönkijöiden lisävarusteita ja ammattikäyttöön suunnattuja LED-valoja. Kun Salin ei nähnyt moottoripyöräpuolella kasvun merkkejä, käynnistyi Tampereen Offroad Expon jälkeen mietintä Motocenterin tulevaisuudesta.

- Mietin asiaa pitkään ja sitten yhden unettoman yön loppupuolella syntyi päätös Motocenterin lopettamisesta. Nousin sängystä ylös ja kirjasin miettimäni asiat paperille. Päätös oli syntynyt, mutta ei helposti. Motocenter on aina ollut todella tärkeä ja pidän alasta. En vain enää nähnyt järkeä jatkaa toimintaa. Tulemme jatkossa keskittymään Atlokiin ja panostamaan kaikki voimavarat siihen. Mitä enemmän aikaa päätöksestä on mennyt, sitä oikeammalta ratkaisu on tuntunut, kertaa Salin vaikeaa päätöstään.

Motocenterin toiminta on tarkoitus lopettaa kesäkuun loppuun mennessä. Ennen kuin myymälästä sammutetaan valot viimeistä kertaa, varasto myydään tyhjäksi. Jo vuosien ajan Motocenterillä on ollut paljon tiimikuljettajia ja kisatiimi tulee olemaan pystyssä vuoden loppuun asti, johon asti kuljettajia tullaan myös palvelemaan.

- Vuosien aikana meille on tullut paljon vakioasiakkaita, joita palvelemme myymälän loppumiseen asti. Haluaisin vielä esittää ison kiitoksen asiakkaillemme ja tavarantoimittajillemme, Salin päättää.

Xracing