Mopolla Päitsin ympäri

Teksti
Mikko Anttila suuntaa jälleen Päitsille.
Kuva
Jani Hovi
Mikko Anttila lähtee kiertämään maaliskussa Päijänteen Ympäriajon koko reittiä mopolla..

Historiallinen 85. Päijänteen ympäriajo ajetaan jälleen 20.-21.3.2021. Kaksipäiväinen Päitsi on kuin pyhiinvaellus niin Suomen enduron kärkikuskeille kuin lajin vannoutuneille harrastajille. Jos tuntuu, ettei kilpailu ole jo tarpeeksi haastava itsessään, niin mukaan voi lähteä vaikkapa mopolla.

-  Se vaan on joku semmonen juttu, että täytyy ajaa Päitsi mopolla, toteaa Mikko Anttila. Hän on harrastanut enduroa kaksi ja puoli vuotta ja ajaa ainoastaan mopolla. Päitsi on hänelle vuoden päätapahtuma.

- Mopot ovat aina kiinnostaneet minua. Mopolla ajaessa on tunne, ettei tehoja ole liikaa ja meno pysyy hallinnassa. Harrasteluokissa kyllä riittää 50-kuutioisenkin tehot siihen, että pysyy muiden vauhdissa mukana.

Tämä 48-vuotias vantaalainen oli ajamassa Päitsin vuonna 2019 Kuntoluokassa, joka kuului lyhyempään Päitsi Trophy-reittiin.

- Olin ainoa, joka ajoi mopolla ja silti olin Kuntoluokan viides eli moni ajoi paljon minua hitaammin. Etukäteen vähän jännitti, että kestääkö mopo loppuun asti, mutta hyvin pääsin maaliin asti Vantaalle, Anttila iloitsee.

Nälkä kasvaa syödessä, ja jo viime talvena Vantaan Moottorikerhoa edustavan Anttilan oli tarkoitus kiertää varsinainen Päitsi kokonaisuudessaan.

- Olihan se pettymys, kun 2020 Päitsi peruuntui, mutta sainpahan lisäaikaa harjoitteluun ja nyt olen entistä valmiimpi ajamaan ihan koko reitin.

Mopolla ajamisessa raskainta on Anttilan mukaan siirtymät, kun on ajettava kaasu pohjassa asfalttiteillä liukkaiden nastojen varassa satoja kilometrejä.

- Kesällä vähän harjoittelin siirtymiä varten, kun menin junalla Rovaniemelle ja ajoin sieltä mopolla Norjaan ja tein noin 1 400 kilometrin lenkin. Tämä moponi on tällainen monikäyttöinen seikkailumopo.

Melko pienellä budjetilla ja uutena harrastajanakin voi siis osallistua Päitsille, jos vain tahtoa on.

-  Olihan se raskasta, muttei ylipääsemätöntä. Pitää vaan tottua siihen, että on vaatteet märkänä ja kylmä koko kilpailun ajan. Ja kannattaa hyödyntää yhteishuolto ja syödä koko kilpailun ajan niin paljon kuin pystyy, että jaksaa, Anttila vinkkaa.

-  Oli myös hienoa, kun sain ajaessani paljon aplodeja ja kannustusta yleisöltä. Toivottavasti joku muukin innostuisi lähtemään Päitsille mopolla! Silloin 2019 mukana oli myös yksi kuski Harrikalla, mutta hauskaahan se olisi, jos meitä ”erilaisia nuoria” olisi enemmänkin.

Päitsi 2021

Seuraava eli 85. Päijänteen ympäriajo ajetaan 20.-21.3.2020. Tulevan Päitsin reitti on pääpiirteissään sama kuin vuonna 2019. Aloitus- sekä yötaukopaikkana toimii jälleen Vierumäki, joka tarjoaa hienot puitteet kilpailulle, ja maastokokeet ovat muutamaa muutosta lukuun ottamatta samat kuin 2019 talvena. Tarkempi kilpailureitti julkistetaan myöhemmin.

Päitsin tavaramerkkejä ovat kymmenkunta erikoiskoetta per kilpailupäivä, pitkät erikoiskokeiden väliset siirtymät, talviolosuhteet sekä pimeänajo. Harrastajille Päitsi on ollut vuosikymmenet suuri selviytymiskoetus ja ”enduromiehen pyhiinvaellus”, kuten kokeneet konkarit kuvailevat.

Molempien päivien nopein kuski ansaitsee Päitsin yleiskilpailun voiton ja saa nimensä Päijänne-kilpeen. Kilpailija, joka on saanut nimensä kolme kertaa samaan Päijänne-kilpeen voittaa sen itselleen. Kilpailun pitkän historian aikana näin on tapahtunut 11 kertaa.

Vuonna 2019 lanseerattu kansainvälinen Päitsi Trophy -reitti tarjoaa uusillekin harrastajille matalan kynnyksen mahdollisuuden maistaa, millainen kokemus Päitsi on. Kuljettajilta saadun palautteen mukaan monet, erityisesti ensikertalaiset, kokevat Päitsin kilpailuna liian haastavaksi ja siksi empivät kilpailuun osallistumista. Tämän vuoksi kilpailun järjestäjä halusi helpottaa osallistumista, ja vuoden 2021 kilpailussa Päitsi Trophy muuttuu yksipäiväiseksi. Sen reitti on Vierumäki – Jämsä välillä sama kuin muilla kilpailijoilla, ja Trophy-reitin kuljettajilla kilpailu siis päättyy Jämsään.

Päitsi Trophyn ajopäivä on siis lyhyempi, mutta olosuhteet ja fiilis sitä aitoa Päitsiä. Trophy-reitin kuljettajat saapuvat Jämsään lauantaina valoisaan aikaan, eivätkä siten tarvitse pyöriinsä lisävaloja.

Tulevassa Päitsissä ajetaan SM-luokissa A, B ja U20 sekä kansallisissa C-, V40-, V50- ja V60-luokissa. Päitsi Trophyssa ovat mukana seuraavat luokat: D (naiset), Kuntoluokka, Classic ja pariajo. Kilpailu starttaa lauantaiaamuna Vierumäeltä, ja yötauko vietetään niin ikään Vierumäellä. Maali sijaitsee Vantaan Vauhtikeskuksessa. Yhteishuolto on taas tarjolla helpottamassa osallistujien menoa.