MM-sarja jatkuu erikoisoloissa

Kuva
Ray Archer
Latviassa käynnistyy lauantaina tiukka, reilun viikon mittainen kisarupeama, jolloin ajetaan motocrossin MM- ja EM-sarjan kolme osakilpailua.

Motocrossin MM-sarja palaa viiden kuukauden mittaiselta koronatauolta tulevana viikonloppuna, kun sarja jatkuu kolmen osakilpailun voimin Latvian Kegumsissa. Sarjan ensimmäinen kilpailu kaasutellaan sunnuntaina, seuraava heti keskiviikkona ja kolmas seuraavana sunnuntaina. Poikkeuksellisesti kaikki harjoitukset ja aika-ajot ajetaan nyt samana päivänä kuin varsinaiset kisaerätkin. EM-luokista Latviassa nähdään EMX250- ja EMX Open -luokat, jotka ajavat omat kisansa tulevana lauantaina, seuraavan tiistaina ja kolmannen seuraavan viikon lauantaina.

Sarja jatkuu poikkeusolojen vallitessa ja kaikki Latviaan matkaavat kuljettajat sekä tiiminhenkilökunnat ovat joutuneet käymään koronatesteissä kolme päivää ennen kilpailua. Lisäksi niin sanotuista punaisista maista (maista, jotka Latvia on laittanut punaiselle listalle koronatilanteen takia) tulevat ihmiset joutuvat käymään myös kisapaikalla erikseen koronatestissä. Suomessa tilanne koronan suhteen on hyvä, eli suomalaisille riittää negatiivinen testi, joka on tehty Suomessa ennen kilpailua. Alkuperäisten tietojen mukaan katsojia otettaisiin kilpailuun 1500 / kisapäivä.

Haavisto ja Vesterinen MM-pistejahtiin

MM-luokissa suomalaisten mielenkiinto kohdistuu MX2-luokkaan, jossa mukana ovat Jere Haavisto ja Matias Vesterinen. Molemmat lähtevät Kegumsiin metsästämään MM-pisteitä ja etenkin Vesterinen sai lentävän lähdön kisaan viime viikonloppuna, kun hän voitti uransa ensimmäisen SM-erän ja samalla myös ensimmäisen SM-osakilpailun.

MX2-luokan MM-sarjaa kahden osakilpailun jälkeen johtaa Tom Vialle, ennen Jago Geertsiä ja Jed Beatonia.

MXGP-luokassa Jeffrey Herlings tulee Kegumsiin suurimpana suosikkina, mutta Tim Gajser tulee varmasti antamaan hänelle kunnon vastuksen. Myös Romain Febvre ja Clement Desalle tulevat Latviaan vain voitto mielessään, samoin loukkaantumisesta toipunut Tony Cairoli.

Suomella vahva edustus EM-luokissa

Myös EM-luokat ovat suomalaisittain todella mielenkiintoisia. EMX250-luokassa Kimi Koskinen pitää yksin Suomen lippua korkealla. EMX Open-luokassa mukana on neljä suomalaista kuljettajaa ja he kaikki ovat tällä hetkellä maamme parhaimmistoa. Mukana on SM-sarjan kolmen kärki: Kim Savaste, Miro Sihvonen ja Juuso Matikainen, sekä sarjaviitosena oleva Rene Rannikko.

Kovimman vastuksen suomalaisille tulevat ennakkoon ajatellen antamaan Greg Smets, Karel Kutsar, Nathan Watson ja Andero Lusbo. Suomalaiset ovat kuitenkin yksiä kisan suurimpia suosikkeja, joten edessä ovat mielenkiintoiset kisaerät.

Aikataulut

Lauantain EM-päivä ajetaan seuraavan aikataulun mukaan:

  • 09:00 EMX Open vapaa harjoitus
  • 9:30 EMX250 Ryhmä 1 vapaa harjoitus
  • 10:00 EMX250 Ryhmä 2 vapaa harjoitus
  • 10:35 EMX Open aika-ajot
  • 11:10 EMX250 Ryhmä 1 aika-ajot
  • 11:45 EMX250 Ryhmä 2 aika-ajot
  • 13:00 EMX Open Erä 1
  • 13:50 EMX250 Erä 1
  • 15:00 EMX Open Erä 2
  • 15:50 EMX250 Erä 2

Sunnuntaina MM-päivän aikataulu on:

  • 09:15 MX2 vapaa harjoitus/aika-ajo
  • 10:15 MXGP vapaa harjoitus/aika-ajo
  • 12:05 MX2 Erä 1
  • 13:05 MXGP Erä 1
  • 15:00 MX2 Erä 2
  • 16:00 MXGP Erä 2

MXGP MM-pistetilanne:

  1. Jeffrey Herlings (NED, KTM), 94 p
  2. Tim Gajser (SLO, HON), 85 p
  3. Antonio Cairoli (ITA, KTM), 68 p
  4. Clement Desalle (BEL, KAW), 60 p
  5. Gautier Paulin (FRA, YAM), 58 p
  6. Glenn Coldenhoff (NED, GAS), 56 p
  7. Arminas Jasikonis (LTU, HVA), 53 p
  8. Jorge Prado (ESP, KTM), 47 p
  9. Jeremy Seewer (SUI, YAM), 42 p
  10. Jeremy Van Horebeek (BEL, HON), 39 p

MX2 MM-pistetilanne

  1. Tom Vialle (FRA, KTM), 87 p
  2. Jago Geerts (BEL, YAM), 82 p
  3. Jed Beaton (AUS, HUS), 74 p
  4. Maxime Renaux (FRA, YAM), 61 p
  5. Rene Hofer (AUT, KTM), 53 p
  6. Mikkel Haarup (DEN, KAW), 52 p
  7. Thomas Kjer Olsen (DEN, HUS), 51 p
  8. Ben Watson (GBR, YAM), 48 p
  9. Conrad Mewse (GBR, KTM), 48 p
  10. Jeremy Sydow (GER, GAS), 35 p