Mitalit jakoon Vantaalla

Teksti
Indrek Mägi varmisti MX1-luokan mestaruuden jo ennen superfinaalia.
Kuva
Jani Hovi
Motocrossin SM-sarjat saatiin päätökseen Vantaalla. Suomen mestareiksi ajoivat MX2:ssa Matias Vesterinen, MX1:ssä Indrek Mägi ja MXC/A:ssa Saku Mansikkamäki. MXJ:n Suomen Cup mestari on Miro Varjonen.

MX2-luokan toiseen lähtöön saapui vain 16 kuljettajaa. Poissa oli myös Kasper Kangasniemi, joka oli jo varmistanut itselleen SM-pronssin. Lähdön otti nimiinsä Sampo Rainio. Hän sai peräänsä Matias Vesterisen, Joni Mäkelän, Aleksi Jukolan ja Miska Kumajan. Mauno Niemisen startti ei tälläkään kertaa ollut paras mahdollinen, mutta toisella kierroksella Nieminen oli jo viidentenä.

Seitsemännellä kierroksella vaihtui kärkipaikka kun Vesterinen ohitti Rainion. Niemisellä oli myös maisti päällä ja hän oli noussut jo kolmanneksi. Mäkelä jatkoi neljäntenä ja Jukola viidentenä.

Viimeisellä kierroksella kärkikolmikko oli lähes yhdessä nipussa ja Nieminen onnistui puristamaan ohi kolmanneksi jätetyn Rainion. Neljäntenä ruutulipulle ehti Jukola ja viidentenä Mäkelä.

- Ajo oli vieläkin aika vaikeaa. Lähtö oli hyvä ja pääsin Samposta (Rainio) ohi. Ykkösenä tulin maaliin, mutta kyllä Mauno (Nieminen) ajoi tosi kovaa lopussa. Superfinaalissa nyt ainakin pitäisi vielä ajaa maaliin, Vesterinen suunnitteli.

Mägi varmisti mestaruuden

MX1-luokan toisessa erässä parhaan lähdön otti Emil Silander, mutta kärkipaikalle nousi heti Harri Kullas. Jere Haavisto ampui Kullaksen perään ja Silander jatkoi kolmantena perässään Karel Kutsar ja Indrek Mägi.

Erässä ei juurikaan tapahtumia ollut. Kärkiviisikko ajoi 15 ensimmäistä minuuttia samassa järjestyksessä, mutta ei erä silti mitenkään tylsä ollut. Haavisto pysyi tiukasti Kullaksen tuntumassa, mutta kun kädet alkoivat olla jumissa, niin periksi oli annettava ja Kullas lähti menemään menojaan. Samaan aikaan myös Kutsar ohitti Silanderin ja Mägi jatkoi viidentenä. Tämän jälkeen järjestys ei enää vaihtunut ja se tiesi samalla myös sitä, että jakoon saatiin ensimmäinen mestaruus, kun Indrek Mägi karkasi tavoittamattomaan pistejohtoon ennen päivän päättävää superfinaalia.

- Tiesin kyllä, että Jere (Haavisto) on nopea alussa. Tiesin, että joku on ihan takana, mutta en katsonut kuka, koska oli pakko keskittyä omaan ajoon. Oli tosi hyvä erä. Superfinaalista tulee varmaan tiukka, koska se on niin paljon lyhyempi, Kullas arveli.

Mansikkamäestä mestari

MXC/A-luokan toisessa erässä oli katkolla Suomen mestaruus. Mestaruus oli kahden kauppaa, joskin Saku Mansikkamäki oli selkeässä etulyöntiasemassa. Kun puomi kaatui, parhaiten lähti Mansikkamäki perässään Aaro Menna. Seuraavina ajoivat Topias Kontto, Simo Koskinen ja Eemil Ruuth. Menna siirtyi kärkeen jo ensimmäisellä kierroksella, mutta se ei Mansikkamäkeä huolettanut, sillä hallussa oli kakkossija, joka riittäisi mestaruuteen.

Kärkikaksikon perässä oli tiukka kisa kolmossijasta Konton, Koskisen ja viidenneksi nousseen Jan Jasper Köivin välillä. Näin mentiin muutama kierros, kunnes Köiv ohitti Koskisen ja nousi neljänneksi. Koskinen jatkoi kuitenkin maltilla, eikä lähtenyt riskeeraamaan tulossa olevaa SM-pronssia. Erän loppupuolella Köiv ohitti vielä Konton ja nousi kolmanneksi.

Saku Mansikkamäki

Saku Mansikkamäki

Aaro Menna teki sen minkä pystyi ja ajoi toisen erävoiton, mutta mestaruuteen se ei riittänyt, vaan kaulaan ripustetaan SM-hopea. Toisena maaliin varmistellen ajanut Saku Mansikkamäki on puolestaan tämän kauden Suomen mestari. Köiv ajoi kolmanneksi, Kontto neljänneksi ja viidentenä maaliin ajanut Simo Koskinen kuittaa kaulaansa SM-pronssin.

- Nyt on hyvät fiilikset. Viikolla kun menin kouluun, niin joka aamu mietin, että Vantaalla on viimeinen kisa ja miten se menee. Kyllä tässä on jännitetty. Aina kun pääsi ajamaan, niin jännitys helpotti. Kun avauserä oli takana, niin oli paljon parempi fiilis. Kun Aaro (Menna) meni ohi, niin päätin, että yritän ajaa kakkosena maaliin, koska se riittää sarjamestaruuteen. Sitä on kuitenkin kaksi vuotta jahdattu. Voittaminen on tietysti aina mahtavaa, mutta kannattaa miettiä haluaako voittaa koko sarjan, vai yhden kisan, sanaili Mansikkamäki.

Varjonen voitti Cupin

MXJ-luokan toisen erän alkumetrit kiihdytti parhaiten Miro Varjonen. Leevi Jalonen seurasi perässään Viljo Hälvä, Santeri Oinonen ja Hermanni Koskinen. Seuraavalla kierroksella Hälvä nousi kakkoseksi ja takaa tuli myös kovaa Koskinen. Myös Kasimir Hindersson raivasi tietään kohti kärkeä. Koskinen ja Hindersson ohittivatkin pian Oinosen.

Seuraavaksi Koskinen ohitti Hälvän ja nousi toiseksi. Myös Hindersson ohitti Hälvän pudottaen tämän neljänneksi. Hindersson jahtasi tosissaan toisena ajavaa Koskista. Ensimmäinen ohitusyritys epäonnistui, mutta Hindersson ei taipunut ja seuraava ohitusyritys tuotti tulosta.

Miro Varjonen

Miro Varjonen

Tilanne kärjessä säilyi ennallaan ja Miro Varjonen ajoi erän voittoon ja Suomen Cupin mestaruuteen. Toisena ruutulipulla oli Hindersson. Hermanni Koskinen ajoi ruutulipulle kolmantena ja Cupin hopealle. Neljäs oli Heikki Vähäpesola ja Viljo Hälvä viides. Cupin pronssimitali ripustetaan Eelis Viemerön kaulaan.

- Oli aika isot paineet tähän viimeiseen erään, mutta nyt olen tyytyväinen. Tämä oli hyvä viikonloppu. En tehnyt itselleni helpoksi tätä toista erää, koska olin ensimmäisessä viides. Nyt haluan kiittää perhettä ja tukijoita, jotka ovat tämän mestaruuden takana, Varjonen iloitsi.

Päivän päätös

Päivä päättyi superfinaaliin, jossa ratkaistiin vielä iso joukko mitalisteja. Kärkipaikan otti Jere Haavisto, jota lähti takaa-ajamaan Harri Kullas. Karel Kutsar oli kolmospaikalla, seuraavina Juuso Matikainen ja Indrek Mägi. Kolmannella kierroksella Kullas otti kuitenkin paikkansa kärjessä pudottaen Haaviston kakkoseksi. Kutsar ajoi edelleen kolmantena, Mägi oli noussut neljänneksi ja Emil Silander viidenneksi.

Kärkikaksikko karkasi muilta, mutta kolmossijasta taistelivat tosissaan Kutsar, Mägi ja Silander. Silanderin kannalta tilanne oli tiukka, sillä tällä järjestyksellä mitali olisi karkaamassa kokonaan. Silander nousikin Mägin ohi neljänneksi ja jahtasi kolmantena ollutta Kutsaria.

Kullas ajoi tyylikkäästi päivän kolmanteen erävoittoon ja se riitti lopulta SM-hopealle. Toisena maalissa oli Haavisto, kolmantena Kutsar, neljäntenä Silander, joka saa kaulaansa SM-pronssin ja viidentenä Mägi, joka varmisti mestaruuden jo edellisessä erässä.

Matias Vesterinen

Matias Vesterinen

MX2-luokan mestaruuden voitti Matias Vesterinen, SM-hopealle ajoi Mauno Nieminen ja SM-pronssille Kasper Kangasniemi.

Näin on SM-sarja paketoitu tältä kaudelta, mutta edessä on vielä kerhojoukkueiden SM-kisa, joka ajetaan syyskuun puolivälissä Hyvinkäällä.

Viikonlopun kaikki tulokset