Mitä kannattaa seurata Porissa?

Jos oli MX2 -luokan SM-avaus odotettu, niin sitäkin odotetumpi on MX1 -luokan avaus Porissa. 55 kuljettajaa lähtee ensinnäkin tavoittelemaan paikkaa varsinaisiin SM-eriin, johon pääsee 40 nopeinta kuljettajaa.

Kun kuljettajia käydään ennalta läpi, löydämme 14 kuljettajaa, joilla on hyvänä päivänä mahdollisuus ajaa erässä palkintokorokkeelle. Ja kun tuosta joukosta etsitään potentiaaliasia erävoittajia, pääsemme neljään kuljettajaa. Käydäänpä tässä nämä kuljettajat läpi.

NELJÄ SUOSIKKIA

Toni Eriksson

Erikssonin nimi tällä listalla ei varmasti yllätä ketään. Ehkä Suomen ratojen tasaisin ja varmin kuljettaja, joka yleensä venyy parhaaseensa itse kilpailussa. Tosin lauantaina Eriksson saa luultavammin pahimman vastuksen MX1 -luokassa aikoihin, tai jopa ikinä. Huippuvauhdin osalta ei ehkä kärkiporukan aivan nopein, mutta taatusti varmin kuljettaja.

Santtu Tiainen

Tiainen on joukon ammattimies ja hänen pitäisi hoitaa homma kotiin. Pienenä kysymysmerkkinä on viime viikkojen sairastelut ja se, millaisessa kunnossa Tiainen niiden jälkeen on. Pääsee Porissa ison pyörän ohjaimiin, millä on tottunut ajamaan, joten ajamisen pitäisi olla helpompaa kuin Lappeenrannassa.

Erki Kahro

Porukan kovakuntoisin kuljettaja, joskin viime viikkojen loukkaantumiset ja sairastelut ovat hieman saattaneet viedä huippukuntoa pois. Vauhdillisesti ehkä kärkiporukan nopein kuljettaja, mutta samalla myös epävarmin. Osoitti viime vuonna Porissa, että pitää radasta ja se sopii hänelle loistavasti.

Joni Roos

Tuntee Porin radan kuin omat taskunsa ja on siellä äärettömän nopea. Laitilassa näytti vauhtinsa ja haastaa todenteolla muut voitosta. Suuri yleisö ei välttämättä odota häneltä voittoa, jonka johdosta pääsee kisaan haastajan roolissa. Näyttöhalut ovat taatusti korkealla. Kysymysmerkkinä Roosin kohdalla voisi heittää ilmoille tasaisuuden, löytyykö sitä riittävästi kovassa seurassa?

--

HAASTAJAT VOITTOON

Käydäänpä sitten läpi pari kuljettajaa, jotka haastavat edellä mainitun nelikon tiukimmin ja omaavat mahdollisuudet voittoon.

Roni Nikander

Nikander on täysin kirjoittamaton kortti. Voi periaatteessa tulla ja pestä koko porukan, tai sitten ajaa kaksi viidettä sijaa. Kuntoa ja vauhtia varmasti on, mutta kokemusta pitkästä crossierästä ei.

Ludde Söderberg

Vauhtia Söderbergillä on, mutta onko sitä tarpeeksi voittotaisteluun? Viime vuosina kotimaan kilpailuissa Söderberg on kokenut huonoa onnea ja kaatumisia, eli epävarmuus on vaivannut ja sen vuoksi huippusijoitukset ovat kiertäneet miestä.

--

HAASTAJAT PODIUMILLE

Kisasta löytyy useampikin kuljettaja, jolla on hyvänä päivänä mahdollisuus ajaa palkintokorokkeelle. Tässä he.

Miika Oinonen

Viime vuoden MX2 -luokan hopeamitalisti on vaihtanut tälle kaudelle kokonaan isoon luokkaan. Luokan kärjen vauhti saattaa olla tällä hetkellä Oinoselle hieman liian kova, lisäksi hän on kärsinyt käsien puutumisesta viime vuosina ja se luo aina pienen uhan myös.

Riku Rouhiainen

Äärettömän tasainen ja varma kuljettaja. Ei porukan nopeimpia, mutta nousee yleensä tasaisuudella erän aikana kohti kärkisijoituksia.

Juuso Matikainen

Matikainen omaa valtavan potentiaalin ja on yksi porukan taitavimpia ajajia. Valitettavasti alisuoritti selvästi MX2 -luokan SM-avauksessa, mikä on hänelle kuitenkin parempi luokka ennalta. Pääsee nyt ehkä paineettomammin kisaan mukaan ja se saattaa auttaa hyviin sijoituksiin.

Lari Jukola

Nopea nuori kuljettaja, jolla on potentiaalia nousta hyville sijoituksille. Ajaa kilpailussa ainakin ennakkotietojen mukaan pikkupyörällä, mikä ei varmasti ole Porin raskaalla ja pitkiä suoria sisältävällä radalla paras mahdollinen.

Aki Manninen

Avasi kauden erittäin hyvin pikkuluokassa, mutta on Porissa Jukolan tavoin mukana myös pikkunelarilla. Taistelee kuitenkin hyvänä päivänä sijoituksista kärkipäässä.

Teemu Keljo

Jukolan ja Mannisen tavoin pienellä pyörällä liikkeellä. Keljo on varmasti yksi koko porukan kovakuntoisempia kuljettajia, josta on varmasti hyötyä Porin raskaalla radalla.

Tommi Mäkinen

Luokan Suomen mestari parin vuoden takaanta, mutta on kärsinyt sen jälkeen loukkaantumisista. Nikanderin tavoin aika kirjoittamaton kortti, joka voi erässä ajaa sijalle kolme tai kymmenen, eikä kumpikaan olisi suuri yllätys.

Eeli Takatalo

Jos Takatalo vielä harjoittelisi aktiivisesti, olisi hän taistelemassa erävoitoista. Nyt asia on kuitenkin toisin ja salolainen keskittyy työskentelemään perheyrityksessä. Vauhti on varmasti tallella, mutta kunto tai varmuus ei.

--

MXJ

MXJ -luokasta nostetaan esiin mielenkiintoinen kaksikko, joka luultavammin taistelee voitosta. Eli Karl-Robert Reinike ja Joel Kolehmainen. Reinike näytti vauhtinsa Vantaalla, voittaen molemmat erät. Joel Kolehmaista ei puolestaan ole vielä radalla tänä keväänä kilpailuissa nähty, mutta kaikki muistavat hänen vauhdin viime vuosilta. Tosin nyt Kolehmainen on ensimmäistä vuotta 125 -kuutioisen pyörän ohjaimissa ja hänen ajoaan onkin mielenkiintoista seurata sillä.