Miksi Jousi ei startannut Siilinjärvellä?
MX2-luokan SM-sarjaa 25 pisteen erolla johtava ja jaetulla toisella sijalla MX1-luokan SM-sarjassa oleva Atte Jousi ei ilmestynyt Siilinjärven supercrossin SM-osakilpailun lähtöviivalle. Tavoitimme Jousen, nuorukaisen tulessa juuri sunnuntain ajoharjoituksista kotiin. - Sanotaanko näin, että Turun supercrossissa tuli niin paljon sanomista tietyiltä tahoilta, että päätin jättää supercrossit siihen. Keskityn täysillä normaaliin crossiin ja tavoitteena on ottaa kolme kultaista mitalia kauden päätteeksi, Jousi kertoo.
Myös Lahden hallicrossi on jäämässä väliin. - Turha lähteä sinne riskeeraamaan omaa terveyttä ja mahdollisesti pilaamaan talven harjoituskautta.
Kolme kultaa
Nuorella Hyvinkään Moottorikerhon kuljettajalla on loistava tilaisuus ottaa kolme kultaista mitalia kauden päätyttyä. Kahden viikon kuluttua ajettavaan kauden viimeiseen MX2-luokan SM-osakilpailuun Orimattilassa Jousi lähtee 25:n pisteen etumatkan turvin. MX1-luokassa on jäljellä niin ikään yksi kilpailu, joka ajetaan Kaanaassa. Jousi lähtee kilpailuun jaetulta toiselta sijalta, vain neljän pisteen takaa-ajoa asemasta sarjaa johtavaan Tommi Mäkiseen. - Orimattilassa voisin ottaa varman päälle, mutta aina kun puomi putoaa lähden voittamaan. Totta kai turhat riskit jätetään pois. MX1-luokan viimeisestä osakilpailusta en ota paineita. Lähden pikkupyörällä Kaanaan pehmeälle radalle tekemään parhaani ja toivottavasti tuloksena olisi mestaruus.
Jousen kausi huipentuu kotiradalla ajettavaan joukkueiden SM-kilpailuun. - On todella hienoa päästä ajamaan Hyvinkäällä kilpaa oikealla radalla, eikä aina lyhyellä supercross radalla. Sitä kilpailua odotan todella paljon, päätti Jousi.
Jäljellä olevat SM-osakilpailut:
11.9. MX2 SM, Orimattila
18.9. MX1 SM, Kaanaa
1.-2.10. Joukkue SM, Hyvinkää
Jani Hovi / Xracing