Mikkelissä halutaan järjestää endurokilpailu

Kuva
Jani Hovi
Mikkelin Moottorikerholla on kova tahtotila järjestää endurokilpailu talvella. Sen vuoksi he päättivät siirtää kilpailun tammikuulta helmikuun alkuun.

Endurokauden piti käynnistyä Mikkelistä tammikuun 23. päivä. Juuri ennen joulua Itä-Suomen AVI ilmoitti, että he jatkavat 20 henkilön kokoontumisrajoitusta kisaa edeltävään päivään asti.

- Tuon ilmoituksen perusteella me olisimme pystyneet järjestämään kilpailun juuri ja juuri, mutta aika tiukoille se olisi mennyt. Lisäksi emme tietysti tiedä, jos tuota rajoitusta tullaan vielä jatkamaan vaikka tammikuun loppuun asti. Meillä on vahva tahtotila kisan järjestämiselle ja keskustelimme asiasta enduron lajiryhmän kanssa. He ehdottivat, että jos siirtäisimme kilpailun helmikuun 6. päivään. Tuo päivä vapautui, kun Numibia Snow Enduro päätettiin perua koronatilanteen takia, kertoi Mikkelin Moottorikerhon Miia Savolainen.

Mikkelin Moottorikerho innostui kisapäivän vaihdosta ja joulun jälkeen tuo vaihto hyväksyttiin myös Suomen Moottoriliitossa. Näin ollen Jyhnäharjun moottoriurheiluradalla kaasutellaan stadionenduroa 6.2.