Mika Ahola muistoissa
31.12.2011 kirjoitin vuoden kuvakoosteessa Mika Aholan kuvasta seuraavin sanoin:
Tähän kuvaan liittyy oleellisesti myös toinen asia, eli Mika Aholan uskomattoman menestyksekäs ura. Mika on myös loistava esimerkki siitä, kuinka ulkomailla vietetyt vuodet ovat muokanneet ihmistä. Jos ihmisen passissa voisi lukea kotimaana; koko maailma, niin Mikan passissa niin lukisi. Itselläni ensimmäiset muistot Mikasta ovat reilun 20 vuoden takaa Katinalan metsistä ja ei voi kuin kunnioituksella ihailla sitä, kuinka hän on luonnut itselleen harrastuksesta uran, työn ja elämäntavan. Ja kun vuosi vaihtuu uuteen, kääntää hän jälleen uuden lehden urallaan.
Jälkeenpäin olen usein ajatellut tuota kirjoitusta ja sitä, kuinka sen merkitys muuttui täysin 15.1.2012
Mikan saavutukset elävät ikuisesti. Viisi peräkkäistä maailmanmestaruutta, kolmessa eri luokassa ja mahtava menestys Six Days enduroissa puhuvat puolestaan. Mutta siitä huolimatta Mika muistetaan parhaiten hänen oman persoonansa vuoksi. Ulospäin suuntautunut, iloinen ja aina ystävällinen, joka kypärän päähän pistettyään muuttui täydelliseksi ammattilaiseksi joka antoi kaikkensa voittaakseen.
Me emme koskaan unohda.
Lepää rauhassa Mika
Jani