Mielenkiintoisia nimiä kauden päätöksessä

Juuso Matikainen starttaa lauantaina kotikilpailuunsa, mutta hieman oudommassa lajissa.
Kuva
Jani Hovi
Orimattilassa ajetaan lauantaina kauden viimeinen cross country kilpailu, jonka A-luokassa nähdään useampikin mielenkiintoinen kuljettaja.

Cross countryn SM-sarja saatiin päätökseen viime viikonloppuna Kiteellä ja lauantaina kaasutellaan lajin viimeinen kansallinen kilpailu Orimattilassa. Kilpailukeskuksena toimii Ollosten motocrossrata (Kangasvuokontie 14, Orimattila) ja kisalenkki kiertelee itse motocrossradalla ja sen ympäristössä olevalla endurolenkillä. Päivän aikana nähdään kolme eri lähtöä, joista ensimmäinen starttaa klo 9. Tuolloin oman tunnin mittaisen kilpailun ajavat nuoret, classic- ja V60-luokan kuljettajat. Naiset, C- ja V50-luokka pääsevät radalle 10:35 ja he ajavat tuttuun tyyliin kaksi tuntia. Päivän kolmas startti lähtee liikkeelle 13:10 ja silloin oman kahden tunnin mittaisen kilpailun ajavat A, B- ja V40-luokat.

A-luokassa kilpailussa mukana nähdään varsin mielenkiintoinen joukko, sillä motocrossradoilta tutut Juuso Matikainen ja Mauno Nieminen lähtevät ajamaan myös kotikilpailuaan cross countryn puolella. Lisäksi kilpailun lähtölistalla on myös vuoden 2021 motocrossin MX1-luokan Suomen mestari Indrek Mägi. Etukäteen mietittynä ennakkosuosikin viitta on kuitenkin Miro Niemen harteilla, joka ajoi viime viikonloppuna Kiteellä hienon kilpailun ja oli maalissa neljäs. Lisäksi kilpailussa mukana nähdään myös viime viikonloppuna U20-luokan Suomen Cupin voittanut Albert Juhola, joka varmasti mielii myös mukaan kärkitaisteluun.

Yhteensä kilpailuun on ilmoittautunut 168 kuljettajaa.

Kilpailun nettisivu.