Mielenkiintoinen MX2-luokka

Kuva
Juan Pablo Acevedo
Kymiringin MM-viikonloppuna kannattaa kiinnittää huomiota MX2-luokkaan, jossa on käynnissä mielenkiintoinen MM-taistelu.

MX2-luokan MM-sarja on saanut täysin uuden suunnan kauden puolivälin ylityttyä. Red Bull KTM:n saksalaiskuljettaja Simon Längenfelder otti täydet 60 pistettä Britannian osakilpailusta ja nousi sarjajohtoon selvällä erolla, kun hänen pahimmat haastajansa joutuivat vaikeuksiin. Längenfelder johtaa nyt sarjaa 52 pisteellä, ennen tallikaveri Andrea Adamoa. Italialainen ei kuitenkaan saavu Suomeen vailla itseluottamusta, hän vei nimittäin voiton Vantaalla 2023 ja osoitti viihtyvänsä suomalaisella maaperällä. Myös Längenfelder oli silloin vahva, hän voitti lauantain karsintaerän ja ajoi kummassakin erässä kakkoseksi juuri Adamon takana.

Yksi kauden puhutuimmista nimistä, Kay de Wolf, on menettänyt asemiaan kauden edellisissä kilpailuissa. Nestaan Husqvarnan ykköstähti on nyt kolmantena, 18 pistettä Adamon takana. Loukkaantuminen piti hänet poissa toissa vuoden Suomen kisasta, mutta normaalisti hiekkaradat ovat hänen vahvuuksiaan. Tällä kaudella epäonni on kuitenkin verottanut tulosta. Tiimikaveri Liam Everts on neljäntenä ja on ajanut hienoa kautta.

Sacha Coenen otti kauden toistaiseksi ainoan osakilpailuvoittonsa Latviassa ja belgialainen voi hyvinkin sekoittaa voittokamppailua uudestaan. Hänen takanaan pisteissä on Thibault Benistant, joka on ollut nopea, mutta hiekkaradat ovat olleet hänelle kompastuskivi tällä kaudella.  Camden McLellan tunnetaan hiekkaspesialistina ja hän saalisti jo palkintopallisijan Sardinian hiekalta. Myös Valerio Lata ja Cas Valk voivat yllättää Kymiringillä ja etenkin Valk, joka nousi podiumille samaisella Suomen maaperällä junioreiden MM-kisassa kolme vuotta sitten Vantaalla.

Sarjan kymmenentenä on Oriol Oliver, joka on osoittanut nopeutensa viime kilpailuissa ja voi hyvinkin kamppailla viikonloppuna uransa ensimmäisestä GP-palkintopallisijasta.

Luokassa nähdään myös suomalaisväriä, kun Kasimir Hindersson tekee MM-debyyttinsä Kymiringillä.

 

MX2-luokan MM-sarjan tilanne (Top 10):

 

  1. Simon Längenfelder (GER, KTM) – 575 pistettä
  2. Andrea Adamo (ITA, KTM) – 523 pistettä
  3. Kay de Wolf (NED, Husqvarna) – 505 pistettä
  4. Liam Everts (BEL, Husqvarna) – 464 pistettä
  5. Sacha Coenen (BEL, KTM) – 433 pistettä
  6. Thibault Benistant (FRA, Yamaha) – 417 pistettä
  7. Camden McLellan (RSA, Triumph) – 358 pistettä
  8. Valerio Lata (ITA, Honda) – 281 pistettä
  9. Cas Valk (NED, KTM) – 267 pistettä
  10. Oriol Oliver (ESP, KTM) – 246 pistettä