Mestarisuosikki jää pois Mikkelistä

Nurminen loukkasi viikko sitten polvensa harjoituksissa ja tänään otetut magneettikuvat kertoivat karua kieltä. - Polvessa on nivelside- ja kierukkavamma, enkä pysty missään nimessä ajamaan lauantaina, pettynyt Nurminen kertoo.

Viimeisen viikon Nurminen on ollut epätietoinen tilanteesta. - Kyllähän tässä on itselle yrittänyt uskotella, että olisi mahdollisuus päästä ajamaan, mutta jalka on siinä kunnossa ettei mitään mahdollisuutta siihen ole. Lääkäri ei siihen lupaa antanut, enkä kyllä pystyisikään ajamaan jalalla.

Vamma vaarantaa myös Päijänteen Ympäriajon. - Päitsille osallistuminen on kyseenalaista tällä hetkellä. Tällä tietoa jalkaa ei tarvitse leikata, mutta katsotaan nyt miten se paranee, Nurminen päätti.

Näin ollen huippujännittävästä avoimen luokan SM-taistosta jää yksi kolmesta kärkikuljettajasta pois, ainakin kauden avauksen osalta.

Jani Hovi / Xracing