Mestarien mietteet

Juuso Matikainen (kuvassa) ajoi Joni Tuomisen ja Niko Koskelan kanssa toiseen perättäiseen Suomen mestaruuteen. Kuva: Jani Hovi / Xracing Juuso Matikainen (kuvassa) ajoi Joni Tuomisen ja Niko Koskelan kanssa toiseen perättäiseen Suomen mestaruuteen. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Joni Tuominen

- Ihan yhtä hyvältä tuntuu kuin viime vuonnakin. Ei ollut mikään helppo kisa. Meillä kaikilla oli starttien kanssa vähän ongelmia. Kaikki ajoivat kuitenkin tosi hyvin. Tuossa viimeisessä erässä, kun startti onnistui, niin erä keskeytettiin punaisella lipulla. Hyvin se toinenkin startti onnistui, siinä oli hiukan enemmän vielä kiukkua mukana. Päästin sitten Nikon (Koskela) ohitseni, koska meillä oli sovittu niin, että ilman muuta päästetään nopeampi heti ohitse. Jätin pienen raon siihen ja yritin vain seurailla miten Niko ajaa, jos siitä löytyisi jotain sellaista, mikä helpottaisi omaakin ajoani. Viimeiseen erään oli kuitenkin helppo lähteä siinä mielessä, kun kaikki oli joukkueelta sujunut niin hyvin siihen asti.

Niko Koskela

- Nyt on hyvä fiilis. Oli oikeastaan täydellinen päivä. Jos olisin tuon viimeisen erän voittanut, niin olisi ollut aivan täydellinen. Mieli olisi tehnyt vetää kovempaa, mutta ajattelin, ettei siinä mitään järkeä ole, koska en voita siinä yhtään mitään. Oli parempi vain tulla näillä sijoilla maaliin. Siinä ensimmäisessä erässä jäin lähdössä, mutta nousin jo ensimmäisellä kierroksella toiseksi. En itsekään ymmärrä miten siinä niin kävi. Yllätyin itsekin, kun ei edessä ollutkaan enää oikein ketään. Ilmeisesti muut vain vetelivät letkassa ja minä kiersin ulkoreunoja pitkin. Sitten ajoin kovempaa pari kierrosta ja sen jälkeen saikin vain passailla.

Juuso Matikainen

- Sain huonon startin kummassakin erässä, enkä saanut heti kunnolla rytmistä kiinni. Otin myös ohitukset varovasti, etten tee mitään tyhmää virhettä tai kaadu. Loppua kohti nousin hyvin kun jaksoin ajaa loppuun saakka. Rata oli aika haastavassa kunnossa koko viikonlopun. Varsinkin eilen oli tosi vaikeaa, kun oli reikiä ja pitkiä spooreja. Tänään rata oli jo vähän paremmassa kunnossa. Viimeisessä erässä olin jo katsojan roolissa, kun omat erät oli ajettu ja se jännitti jonkun verran. Sen tiesin, että pojat ajavat hyvin, mutta enemmän jännitin sitä, ettei tule pyöriin mitään. Ensimmäinen mestaruus on aina ensimmäinen, mutta hyvältä tuntuu tämäkin. Ei ole valittamista.

Xracing