Mestari Ahola vietti ansaittua vapaapäivää MM-endurossa
Ahola varmisti neljännen peräkkäisen maailmanmestaruutensa vakuuttavasti jo
lauantaina kiirehdittyään enduro 2-luokan ja yleiskilpailun voittoon kylmässä ja
kuraisessa Noiretablessa.
- Sovimme tiimipäällikkö Franco Mayrin kanssa, että minun ei tarvitse ajaa
sunnuntaina, koska siihen ei ollut enää tarvetta. Henkilökohtainen MM-kulta
sinetöityi lauantaina ja epävirallinen yleismestaruus oli varmistunut
ennätysaikaisin jo ennen Ranskaa.
Päättyneellä kaudella 2-luokassa Aholan ainoaksi uhkaajaksi noussut espanjalainen
KTM-kuljettaja Ivan Cervantes ei lähtenyt hänkään riuhtomaan sunnuntaina MM-hopea
plakkarissaan.
- Cervantes starttasi päätöspäivään jättäen viileän leikin kuitenkin nopeasti
sikseen, kertoi Ahola.
Aholalla on takanaan menestyksekäs ja samalla myös varsin raskas kausi.
Hämeenlinnalainen Honda-kuljettaja ehti ajaa MM-sarjan lisäksi myös Italian
mestariksi. Saapasmaan yleismestaruus oli Aholalle uran ensimmäinen.
Pääpaino uuden
pyörän testeissä
Ahola siirtyy ensi kaudella enduro 3-luokkaan, josta häneltä puuttuu vielä mestaruus.
Lähellä se on toki ollut, sillä hän hävisi ison luokan MM-kullan vuonna 2001 vain
0,06 sekunnilla. Uuden pyörän testityöt käynnistyvät marraskuussa.
Ahola on ottanut tavakseen kilpailla myös hallienduron maailmancupissa.
- Tosin täysipainoista hallisarjaa mia ei ole enää aikomusta ajaa. Olen mukana
cupin avauksessa 27. marraskuuta Genovassa ja todennäköisesti myöhemmin myös
Barcelonan kisassa. Jo turhankin vaikeaksi tehty hallienska ei palvele enää niitä
tarkoitusperiä, joiden vuoksi sinne aikoinaan lähdin. Lajin erikoismies Taddy
Blazusiak on niissä olosuhteissa aivan omaa luokkaansa. Hän on saanut meidät muut
näyttämään hallissa lähinnä pelleiltä, lataa Ahola.
Kari Aho