Meksikon Sixin loppucrossi peruuntui turvallisuussyistä - Suomelle MM-pronssia
Loppucrossi jouduttiin peruuttamaan turvallisuussyistä, sillä Autodromo El Aquilan
liepeillä oli tapahtunut jotain sellaista, mikä vaati paikalle runsaasti
poliisivoimia. Huhut kertoivat mahdollisesta ammuskelusta.
- Kisajärjestäjät pitivät varikolla tiedotustilaisuudessaan, jossa he kertoivat,
että tuolle alueelle ei ole turvallista mennä. Loppucrossi peruuntui ja tulokset
jäivät voimaan viidennen ajopäivän jälkeen, vahvisti Suomen juniorijoukkueen
johtajana Meksikossa toimiva Jari Kakko.
Juha Salminen ja Suomen joukkueen muut kuljettajat saivat tiedon asiasta siinä
vaiheessa, jolloin he valmistautuvat lähtemään varikolta loppucrossin näyttämölle.
- Kävimme tutustumassa perjantain kisapäivän jälkeen crossirataan ja jo silloin
sinne johtavalla tiellä näkyi runsaasti sellaisia poliisiajoneuvoja, joissa oli
mukana raskaasti aseistettua virkavaltaa, kertoi Salminen.
Suomi saavutti näin ollen viime vuoden tapaan MM-pronssia joukkueella Salminen,
Eero Remes, Jari Mattila, Marko Tarkkala, Oskari Kantonen, Valtteri Salonen. Ranska
ajoi jo kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruuden ja Italia sijoittui toiseksi.
Junioreissa Suomen kvartetti Antti Hellsten, Lauri Pohjonen, Lauri Salonen, Roni
Nikander oli neljäs. Mestaruuden vei Espanja ennen Ruotsia ja USA:ta.
- Sääli, että tämä kisa päättyi näin. Meksikon Sixi tullaan nyt muistamaan siitä,
että siellä ei ajettu loppucrossia, sanoi Salminen.
Huumerikollisuuden vuoksi huonossa maineessa olevassa Meksikossa osattiin odottaa
mahdollisia selkkauksia myös Sixin aikana, mutta tällaista lopputulosta ei kukaan
urheilija osannut odottaa.
- Itse Morelian kaupunki on turvallinen paikka, mutta tilanne muuttuu, kun sieltä
lähdetään maaseudulle, muotoili Salminen.
Seuraava ja järjestyksessään 86. ISDE ajetaan ensi vuoden elokuussa Suomessa.
Kari Aho
Morelia, Meksiko.
Enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailun lopputulokset (kuudes ajopäivä, eli
loppucrossi peruuntui):
1) Ranska (Johnny Aubert, Nicolas Deparrois, Sebastien Guillaume, Antoine Meo,
Rodrig Thain, Christophe Nambotin) 16.32.01,55, 2) Italia (Alex Salvini, Alessandro
Belometti, Thomas Oldrati, Manuel Monni, Simone Albergoni, Alesandro Botturi)
10.14,02 jäljessä, 3) Suomi (Eero Remes, Jari Mattila, Juha Salminen, Marko
Tarkkala, Oskari Kantonen, Valtteri Salonen) + 14.37,25, 4) USA (Mike Brown, Kurt
Caselli, Jimmy Jarret, Timmy Weigand, Destry Abbot, Nathan Woods) + 26.09,85, 5)
Puola (Marcin Frycz, Pavel Szymkowski, Michal Szuster, Karol Kedzierski, Bartosz
Oblucki, Sebastian Krywult) + 59.18,41, 6) Chile (Nicolas Urrutia, Jeremia Israel,
Vicente Israel, Vicente Garcia Huidobro, Benjamin Israel, Roland Spaarwater) +
1.00.52,51, 7) Meksiko + 1.11.31,56, 8) Saksa + 1.21.58,51, 9) Venezuela +
1.52.19,21, 10) Belgia + 3.37.39,20, 11) Japani + 3.49.55,58, 12) Kolumbia +
4.28.20,95, 13) Argentiina + 10.48.56,36.
Juniorit:
1) Espanja (Victor Guerrero, Mario Roman, Lorenzo Santolino, Oriol Mena)
10.06.25,11, 2) Ruotsi (Henrik Lindholm, Johan Carlsson, Karl Svensson, Carl Sjöö) +
5.54,84 jäljessä, 3) USA (Ian Blythe, Cory Buttrick, Nick Fahringer, Taylor Robert +
8.22,78, 4) Ranska (Antoine Basset, Pierre Pallut, Romain Dumontier, Alexandre
Quereyre) + 10.15,02, 5) Suomi (Antti Hellsten, Roni Nikander, Lauri Salonen, Lauri
Pohjonen) + 12.17,40, 5) 4, 6) Italia (Massimo Mangini, Jonathan Manzi, Giacomo
Redondi, Nicol Mori) + 13.59,78, 7) Saksa + 21.52,53, 8) Chile + 24.20,27, 9)
Meksiko + 28.27,30, 10) 1.07.42,37.
Luokkakohtaiset tulokset:
E1: 1) Antoine Meo Ranska, Husqvarna 3.17.25,40, 2) Eero Remes Suomi, KTM 36,82
jäljessä, 3) Alex Salvini Italia, Husqvarna + 1.37,82, 4) Kurt Caselli USA, KTM +
3.05,78, 5) Jari Mattila Suomi, Honda + 3.28,48, 6) Mike Brown USA, KTM + 5.06,85,
…16) Lauri Pohjonen Suomi, Husqvarna + 12.16,30, 18) Lauri Salonen Suomi, KTM +
14.39,52.
Antti Hellsten Suomi, KTM: keskeytys 5. ajopäivänä.
E2: 1) Johnny Aubert Ranska, KTM 3.14.50,91, 2) Juha Salminen Suomi, Husqvarna
5.27,49 jäljessä, 3) Thomas Oldrati Italia, KTM + 6.02,40, 4) Manuel Monni Italia,
Yamaha + 6.02,40, 5) Rodrig Thain Ranska, TM + 6.10,31, 6) Lorenzo Santolini
Espanja, KTM + 7.20,18, …14) Roni Nikander Suomi, Husqvarna + 9.47,73, 16) Marko
Tarkkala Suomi, Husqvarna + 10.15,40, 17) Oskari Kantonen Suomi, KTM + 10.34,51.
E3: 1) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna 3.19.21,66, 2) Oriol Mena Espanja,
Husaberg 33,56 jäljessä, 3) Christophe Nambotin Ranska, GasGas + 38,38, 4) Simone
Albergoni Italia, KTM + 1.30,24, 5) Alessandro Botturi Italia, Husaberg + 2.14,67 6)
Alessandro Belometti Italia, KTM + 2.16,03, …8) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg +
3.40,67.