Marttila varmisti mestaruuden
Motocrossin MX85-luokan kauden toiseksi viimeiset SM-erät ajettiin tänään Raumalla. Jimi Marttila oli voittanut ennen Rauman osakilpailua kaikki ajetut kisaerät ja lähti varmistamaan mestaruutta jo ennen kauden päätöstä. Päivän ensimmäisessä SM-erässä Marttila olikin murskaavan ylivoimainen, voittaen erän lähes minuutin turvin. Roope Pulkkinen ajoi toiseksi, mutta Eetu Aronen hävisi hänelle vain 0,3 sekuntia. Eeka Laaksonen oli neljäs ja Samuel Paalasmaa viides. Toisessa erässä Marttila jatkoi hallintaa, voittomarginaalin ollessa tällä kertaa ”vain” vajaat 40 sekuntia. Jonatan Kannonlahti oli erän kakkonen ja Elias Villanen kolmas. Eevertti Liuska kaasutteli neljänneksi ja Laaksonen oli viides.
Jimi Marttila.
Tulokset tarkoittivat sitä, että Marttilan pistejohto on Rauman jälkeen 69 pistettä. Kun jaossa on enää 50 pistettä, varmisti Marttila toisen peräkkäisen Suomen mestaruutensa luokassa. Aronen sarjassa toisena ja Miko Korpela kolmas. Kaksikon piste-ero on 12 pistettä. Paalasmaa on neljäntenä, vain 10 pistettä Korpelan takana.
Eetu Aronen.
SM-luokan lisäksi Raumalla kaasuteltiin myös MX50- ja MX65-luokkien MX-liigan osakilpailut. MX50-luokassa Kenny Packalen voitti molemmat erät ja vei päivän totaalin. Kevin Ihalainen oli totaalin kakkonen ja Hemmo Haverinen kolmas. Packalen johtaa sarjaa kuuden pisteen turvin ennen Ihalaista. Haverinen ja Elias Mantila on jaetulla kolmannella sijalla, yhdeksän pistettä Ihalaisen takana.
Kenny Packalen.
MX65-luokassa Aleksi Väliaho ja Aleksi Isoluoma tasasivat erävoitot ja kakkossijat. Väliaho voitti toisen erän, joten hän vei päivän totaalin. Oliver Härkönen oli molemmissa erissä kolmas. MX65-luokan sarjapisteissä Isoluoma pitää johtopaikkaa 26 pisteen erolla Väliahoon. Felix Lind on kolmantena, 22 pistettä Väliahon takana.
Aleksi Väliaho.
Sarjojen viimeiset kilpailut ajetaan elokuun lopussa Miehikkälässä.