Marin kesytti mäet
Marin kellotti aika-ajossa luokan nopeimman kierroksen ja jatkoi ykkösenä
ensimmäisen kilpailuerän lähtömutkasta aina maaliin saakka. Toisessakin erässä
siilinjärveläisen suoritus oli samanlainen, näin kaikki johdetut kierrokset
laitettiin historiankirjoihin Marinin nimiin.
Santeri Kinnunen ajoi vaikeuksien kautta molempien erien kakkoseksi. Jämsäläisen
päivä käynnistyi takkuisesti, hän kaatui rajusti jo harjoituksissa, onneksi
kuitenkin loukkaantumatta. Erien kolmossijoille ajoivat Mika Tamminen ja Matias Savo
täydentäen näin jämsäläisten vahvaa panosta luokassa.
Jarno Tyllinen oli MXB-luokan ensimmäisessä erässä suvereeni johtamalla startista
maaliin asti. Erän yllättäjä oli Henri Koivunen ajamalla kakkoseksi ennen vaisuhkon
lähdön ottanutta Teemu Långia. Toisessa erässä Tyllinen jäi puolestaan lähdössä
kauas kärjestä ja ehti kirimään kuudenneksi. Erävoitto kirjattiin Santtu Kanervon
nimiin, vaikka Lång pääsikin lopussa lähelle.
Naisten luokassa MXD:ssä jatkui jo varsin tuttu komento, Sanna Kärkkäinen oli täysin
ylivoimainen. Sirissa Lönnroth ajoi molempien erien kakkoseksi, vaikka joutuikin
ensimmäisessä vääntämään tiukan kisan Carita Rintalan kanssa.
Alavuden kilpailu on samalla viime juhannuksena edesmenneen Joni Kontoniemen
muistokilpailu. Lauantaina Murronnevan radalla pidettiin ennen kisaeriä hiljainen
hetki useammassakin moottoripyöräurheilulajissa menestyneen alavutelaisen muistoksi.
Oman kilpailu-uransa ohellahan Kontoniemi toimi aktiivisti kilpailun järjestävän
Alavuden Seudun Moottoripyöräilijöiden seuratehtävissä.
Kilpailut Alavudella jatkuvat sunnuntaina juniori-Liigalla.
Totti Raittila