Mannisen täydellinen viikonloppu

Aki Manninen nousi SM-sarjassa toiseksi. Kuva: Jani Hovi / Xracing Aki Manninen nousi SM-sarjassa toiseksi. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Manninen kurvaili Kuopion avauserässä ensimmäisenä ruutulipulle, mutta sai 10 sijan rangaistuksen huomiolipun noudattamatta jättämisestä. Niinpä KTM –kuljettaja tulikin sisuuntuneena kauden toiseen SM-viikonloppuun ja tulos oli loistava. Erävoitot molemmista eristä nostivat hänet kuuden pisteen päähän sarjakärjessä jatkavasta Teemu Keljosta.

- Ei paljon paremmin voisi kisa mennä. Ensimmäisessä erässä Lusbo pääsi kärkeen kolmannella kierroksella ja jäin hieman hänestä jälkeen, hänen hypättyä hyppyrin heiluvilla keltaisilla lipuilla, kun itse ajoin sen maanpintaa pitkin. Sitten kuitenkin huomasin, että Lusbon pyörä rupesi savuamaan ja hän keskeytti. Toisessa erässä pääsin heti lähdöstä kärkeen ja Keljo oli aivan perässäni. Alun jälkeen hän hieman jäi minusta, mutta kiristi taas lopussa kantaan. Onneksi kuitenkin otin voiton, Manninen kertasi.

Siilinjärven rata sai Manniselta kiitosta.

- Rata oli todella hyvä. Järjestäjät tasasivat hyppyreiden lähdöt aina ennen eriä, joka oli todella hyvä asia. Muuten radalle tuli sopivasti jarrupattia ja sitä kautta haastetta. Järjestäjät lanasivat radan myös kunnolla lauantain kisojen jälkeen ja sekin auttoi paljon.

Manninen kertoo olevansa tyytyväinen pyöräänsä, mutta on tehnyt yhden merkittävän muutokset KTM:n vakiopyörään nähden. Manninen käyttää pyörässään nimittäin perinteistä jousikeulaa, eikä vakiona tulevaa ilmakeulaa.

- Jousitusasiat ovat henkilökohtaisia mieltymyksiä. Minusta jousikeulalla on parempi tuntuma etenkin jarrupateissa. Kun ilmakeulan säätää sellaiseksi, ettei se pohjaa ja on tarpeeksi kova jousitusalueen lopusta, jää se pintakovaksi. Se on asia, mistä minä en pidä, Manninen päätti.

Manninen jatkaa sarjajohtajan punaisen kilven metsästystä reilun kahden viikon kuluttua Orimattilassa.

Xracing