Manninen jälleen sairaslomalle
Viime vuoden MXJ-luokan Suomen Cupin voittaneen Aki Mannisen ensimmäinen kausi MX2-luokassa on ollut epäonninen. Keväällä nuorukainen loukkasi olkapäänsä ja edessä oli leikkaus. Vihtiläinen palasi kilparadoilla reilu kuukausi sitten ja osoittikin lupaavia otteita MX2-luokan SM-osakilpailussa Heinolassa ja myös EMX2-luokan osakilpailussa Latviassa.
Turun supercrossin finaalin toinen kierros oli kuitenkin kohtalokas Manniselle. - Varikon puoleisella rytmisuoralla lähti takakorkeat toiseksi viimeisestä hyppyristä ja lensin tangon yli maahan. Tulin maahan leikattu olkapää edellä ja siitä murtui rytäkässä solisluu. Ensi viikolla olkapää kuvataan vielä uudelleen varmuuden vuoksi, ettei siellä ole mitään muuta vialla, Manninen kertasi tapahtunutta.
Vaikka sää osittain pilasikin viikonlopun Turussa, sai kilpailu Manniseltakin kehuja. - Puitteet kilpailuun olivat todella hyvät. Sade teki tietysti radasta todella haastavan, mutta finaalissa sää oli hyvä ja ratakin todella hyvässä kunnossa.
Runsaasta epäonnesta huolimatta Manninen suhtautuu asiaan hienosti. - Kyllähän tämä harmittaa todella paljon, mutta tällaista tämä motocrossarin elämä on, Manninen päätti.
Jani Hovi / Xracing